SoPa kärjessä syyskauden päätteeksi
Julkaistu: 08.12.2017 00.00

SoPa kärjessä syyskauden päätteeksi

SoPan voittokulku jatkui Kittilässä

SoPa - KäKi 9 - 2

Kittilässä pelatun turnauspäivän ensimmäinen vastustaja KäKi keskittyi tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja sitä kautta syntyviin vastaiskuihin. KäKi menikin johtoon reilun viiden minuutin pelin jälkeen. SoPa kampesi itsensä 2-1 johtoasemaan vielä ensimmäisessä erässä ja jatkoi teurastusta toisessa erässä tehden viisi maalia. Ottelu oli taputeltu ja viimeinen erä ei tarjonnut sen enempää hienouksia.

SoPa - SBC Levi II 4 - 3

Joukkueiden aikaisempi kohtaaminen oli päättynyt tasapeliin, joten odotettavissa oli jälleen tasaväkinen vääntö. Kittiläläinen kotijoukkue SBC Levi tarjosi kauden kovimman vastuksen kun se tuli hyvin valmistautuneena otteluun. Kumpikin joukkue puolusti hyvällä asenteella ja salliva tuomarilinja piti pelin kiihkeänä ja viihdyttävänä. Maaleja tehtiin vuorotahtiin. Levin maaleista vastasivat KiPsin jääkiekkojoukkueessakin pelaavat Pumpanen, Rantatalo ja Niemelä. Sopan voittomaalin teki Janne Koivuperä, Juhani Pitkäsen syötöstä.

SoPa johtaa omaa sarjaansa ja on pelannut sarjassa 8 ottelua, voittaen 7 ja pelaten kerran tasapelin. Sarjassa pelataan 18 ottelua.

Tehomiehiä:

Janne Koivuperä 2+2

Juhani Pitkänen 2+2

Henri Hirvasvuopio 2+1

Mikael Kostamo 2+1

Seuran uusimmat