SoPan kuopusjoukkue F2 sarja-avauksessa Kittilässä
Julkaistu: 03.11.2018 00.00

SoPan kuopusjoukkue F2 sarja-avauksessa Kittilässä

Kun varusteiden saaminen jokaisen pelaajan ylle on turnauksen ensimmäinen erävoitto, voi päätellä asialla olevan Lentävän Ässän nuorimmat sarjaa pelaavat kiekkotoivot. F2 matkusti Kittilään Leijonaliigan sarja-avaukseensa lauantaina 3.11. Mieli oli korkealla ja jännityskin oletettavasti. Pelipäivään oli SoPalle merkitty kolme ottelua. Kokemusta karttui joka ainoasta.

Kaksi ensimmäistä peliä sopalaisia pyörittivät RoKin junnut keltaisissa ja sinisissä. Kyyti oli kylmähköä mutta maalinteossa onnistuttiin heti, mikä on aina koko porukalle ilon aihe ja nostattaa rohkeutta ottaa omat taidot käyttöön. RoKi Keltainen vei ottelunsa SoPaa vastaan 13-1 ja Sininen 15-2. Mutta eipä meidän joukkue lannistunut.

Turnauksen viimeisessä ottelussa SoPa olikin isäntänä pikkuisännille. Kotijoukkue KiPS antoi hyvän, kahta aikaisempaa tasaisemman vastuksen. Maalinälkä kuitenkin siivitti sopalaiset hienoon, ensimmäiseen sarjapelivoittoon lukemin 4-9.

Pienille pelaajille turnausreissut ovat monella tapaa oppimisen paikkoja. Voitot ja häviöt otetaan yhdessä joukkueena. Treeni-intoa tämä päivä oletettavasti lisäsi, joten uusia harkkoja ja turnauksia kohti reippain mielin.

Hyvä meidän joukkue! Kuten huutokin tänään kuului: "Ylärima alas, SoPa on paras."

Seuran uusimmat