25
SYY
12.00
Sopa U15, U15AA

SoPa - RoKi keltainen  7 - 2

New Boliden Areena

SoPa U15 palkitsi taas yleisön

SoPa kohtasi tänään RoKi keltaisen, jota ennakkoon pidettiin hieman ennakkosuosikkina otteluun. Pelin vanhettua reilu kolme minuuttia Jere Peltonen pääsi läpiajoon ja taiteili ottelun ensimmäisen maalin. Tästä vain 11 sekuntia myöhemmin Lenni Ahola teki Otto Mäen ja Eino Seppäsen syötöistä toisen maalin. Poikien itsetunto kohosi niin, että housun henkselit paukkuivat ja uskoa omaan peliin tuli roppakaupalla. Niklas Åhman onnistui vielä iskemään kolmannen maalin ensimmäiseen erään, joten erätauolle lukemissa 3-0.

Toiseen erään RoKi luisteli huomattavasti lujempaa ja kavensi tilanteeksi jo 3-2, mutta SoPa onnistui juuri oikeissa paikoissa ja niinpä maalit toisessa erässä tasan 2-2.

Kolmannessa erässä SoPa vielä lisäsi johtoaan kahdella maalilla, voittaen ottelun 7-2. RoKin bussiin nousi kuitenkin yksi voittaja, nimittäin RoKilta lainassa ollut maalivahti Eemili Lotvonen, joka torjui ottelussa 29 kertaa. Seurakaverille torjuntoja kertyi 39.


Ensi viikonloppuna SoPa U15 vierailee Kuusamossa PaKan kotihallissa, mutta kotipelit jatkuvat taas 9.10. Kärpät pohjoista vastaan klo 16.00.

Tilastot

7 - 2

RoKi keltainen
3 - 02 - 22 -
3'MaaliPeltonen Jere
3'MaaliAhola Lenni
3'MaalisyöttöMäki Otto
3'2. maalisyöttöSeppänen Eino
9'MaaliÅhman Niklas
9'MaalisyöttöMäki Veeti
9'2. maalisyöttöSäppi Aleksi
31'MaaliMäki Veeti
31'MaalisyöttöMäki Otto
33'MaaliHolmqvist Leevi
33'MaalisyöttöMäki Otto
33'2. maalisyöttöMäki Veeti
42'MaaliMäkelä Joona
42'MaalisyöttöMäki Veeti
56'MaaliAhola Lenni
56'MaalisyöttöMäki Otto

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista