21
LOK
17.00
SoPa Edustus, Lappi Liiga

SoPa - PeKi Red Stars  

Sodankylä

Edustus jahtaa avausvoittoa

Juho Kurkela sai jahtaamansa 100 lappi-liigamaalia täyteen, nyt joukkue lähtee jahtaamaan kauden ensimmäisiä sarjapisteitä ilmiliekeissä olevan Kurtin johdolla.

Sodankylän Pallon edustusjoukkueen kauden alkutaival on ollut mitäänsanomaton niin esitysten kaukalossa kun mediaosastonkin osalta. Ruoditaan tähän nyt PeKi pelin alla hieman mennyttä kun muiden kiireiden osalta hetken kerkeää.

Kauden avaus Ivalossa oli tiukka vääntö josta olisi ollut kaikki eväät ottaa voitto kotiin. Vaan jääkiekko on jääkiekkoa ja Lappi-liiga jääkiekko se vasta jääkiekkoa onkin. Molemmilla joukkueilla hieman kesälomat paino pelissä ja meno kentällä oli paikoittain melkoisen sekavaa. Pisteet jäivät kuitenkin 7-6 numeroin isännille. Ivaloon kuitenkin on aina hienoa mennä pelaamaan ja rakas vastustaja on myös mukava saada ressuhalliin vieraaksi. Vaikka 10 vuoden takaiset finalistit ovat viime vuosina jääneet kauaksi mitalipeleistä, toki joukkueiden edellisen kerran finaalissa kohdatessa Lappi-liigassa ei vielä ollut palkkakiekkoilijoita ja Mestis-kokemusta omaavia pelaajiakin huomattavasti pienempi määrä, on joukkueiden keskinäiset ottelut aina urheiluviihdettä parhaimmillaan. Molemmilla paikkakunnilla on kuitenkin jääkiekko hyvässä nosteessa ja seuroissa tehdään arvokasta työtä juniorijääkiekon suhteen, luotetaan ja toivotaan hartaasti että seurat pystyvät vastaamaan nykyisten pienten ikäluokkien meidän kokoisilla paikkakunnilla tuomiin haasteisiin ja tulevatkin sukupolvet saavat nauttia SoPa - Tu-Ki "paikallisotteluiden" tunnelmasta.

Kolmen ottelun kotiputki aloitettiin YKiä vastaan. Tässä ottelussa pysyttiin käytännössä mukana 1,5 erää kunnes vieraat luisteli meidät nurin. Hyväjalkainen joukkue joka karvasi aggressiivisesti kahdella miehellä riisu kotijoukkueen aseettomaksi ja ansaitsi voiton 4-9. Toki tästä täytyy sanoa että meidän rosterilla jos ei annettais punapaitojen heiluttaa tahtipuikkoa noin mielensä mukaan pitäisi joukkue olla täysin haastettavissa.

Viime viikon KeKi pelistä ei jäänyt muuta kerrottavaa lastenlapsille ku Kurkelan Juhon sadas Lappi-liiga maali ja kentällä heiluneen maalivahti Samu-Matti Lahdenperän ensimmäinen Lappi-liiga maali. Turpaan tuli ja rumin lukemin.

Keki pelin jälkeen ihmeteltiin että miten lähes 30 miehen sarjakokoonpanosta saadaan 2 kenttää kotipeliin kun puetaan kahdelle kolmesta maalivahdista kenttäpelaajan varusteet niskaan. Päätettiin pitää palveri ennen torstain harjoituksia ja koska palverit kestää aina tunnin niin tultiin tuntia aiemmin hallille ja istuttiin porukalla alas purkamaan synkästi alkanutta kautta. Tultiin siihen tulokseen että pitää tehdä enemmän maaleja ja päästää vähemmän niin totta sillä pitäs alkaa voittoja irtoamaan.

Kaikille toimijoille joukkueessa tämä on harrastus joskin vakavamielinen sellainen mutta harrastus kuitenkin ja joukkueen keski-ikä alkaa lähennellä sitä luokkaa että ollaan perheellisiä työssäkäyviä miehiä. Kun suurimmalla osalla työnantaja on joko kaivos tai Suomen Puolustusvoimat niin porukka on vieläpä vuorotöissä käyviä miehiä. Vähissä on ne nuoret miehet jotka pystyvät hallilla asumaan joten se tosiasia on vain hyväksyttävä että osallistumisprosentti ei ole tasan 100. Kaiken lisäksi pelaajaliikennettä oli kesän aikana siinä määrin että ketjukemiat on vielä hieman hakusessa. Palverin päätteeksi kuitenkin ammuttiin videotykillä kopin seinälle Hopeanuolen lopputaistelu ja päätettiin nousta Feenix-linnun lailla tuhkasta.

Nyt sunnuntaina 21.10 kotiottelussa Peki Red Starsia vastaan lähdetään tosissaan katkasemaan tappioputki. Täksi kaudeksi vahvistunut Pellon joukkue on kyllä haastava vastus voittaa, lauantain ottelussa Peki haki pisteet Ivalosta 3-13 lukemin. Lentävän Ässän voitonnälkä on kuitenkin kova ja joukkue lähtee näillä näkymin kolmen kentän voimin haastamaan punatähtiä. Puolustusosasto vahvistuu ainakin Jere Harjulan osalta kun loukkaantumisen takia pitkään sivussa ollut mies tuo taitoa ja kovuutta takalinjoille. Tätä kirjoittaessa on tilanne vielä hieman auki mutta mahdollisesti myös asepalvelustaan Jääkäriprikaatissa suorittava Kalle Kaunisvaara aloittaa kautensa Sopa paidassa Pekiä vastaan.

Ressuhallissa on yleisökeskiarvot aina ollut sarjan parhaimmistoa ja niin tälläkin kaudella. Kotiotteluissa on kannattajia kiitelty arpomalla kannattajakortilla sisään tulleiden kesken lahjakortteja otteluiden isäntien K-Supermarket Pohjantähden ja Piitsi Pubin liikkeisiin. Peki pelissä otteluisäntänä KoneVasara ja jälleen lähtee lahjakortti arvontaan. Tulkaahan kaikki kannustamaan sunnuntaina klo 17:00 ressuhalliin ja pitäkää ääntä, sytyttäkää kotijoukkue ja muistuttakaa vieraita kenen hallissa pelataan!!


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista