6
TAM
12.00
SoPa E 07, E1

PeKi - SoPa   

Kolari

E1-junnut Kolarissa

Joulutauko on pidetty ja SoPan E1 -kiekkojuniorit pääsivät pitkästä aikaa lempipuuhiinsa, pelireissuun.

Joululomalla on ilmeisesti totuttu nukkumaan pitkään, vai mistäköhän johtui aamun ensimmäisen pelin, KoTu-SoPa tahmea alku. Luistin ei kulkenut ihan totuttuun tapaan vaan tilaa omalle maalille annettiin turhan paljon ja helposti. Hyökkäyssuuntaan peli kulki kyllä hienosti, mutta maalinteko oli vaikeaa KoTun onnistuessa ensimmäisessä erässä kolme kertaa. Toisen erän alussa #11 Joona Mäkelä onnistui läpiajosta, syöttöpiste #16 Jere Peltoselle ja maalivahti #1 Lenni Ylitalolle. Pelin viimeisellä minuutilla KoTu onnistui vielä kertaalleen, lopputuloksena isäntäjoukkue KoTun 4-1 voitto. Tahmean alun jälkeen pirteä esitys pojiltamme, hyökkäyspäätyyn saatiin hyvin luotua painetta ja pitkiäkin myllytyksiä aikaiseksi.


Jäädytystauon jälkeen vastaan luisteli Pellon kiekkoylpeys PeKi.

Pukukopissa sovittiin että tässäkään pelissä vauhti ja hymy eivät hyydy. Pojat antoivat jokainen omaa parasta osaamistaan joukkueelle alusta loppuun saakka vaikka PeKin riveissä olikin yksi poikkeuksellisen liukasliikkeinen poika joka osallistui joukkueensa kaikkiin maaleihin joko tekijänä tai syöttäjänä. Ensimmäisessä erässä PeKi meni 3-0 johtoon SoPan pelillisestä hallinnasta huolimatta.

Toiseen erään lähdettiin edelleen hymy huulilla pelaamaan omaa peliä. PeKi rankaisi erän alussa taas saman pelaajan toimesta mutta oma peli pidettiin edelleen kasassa. Ajassa 21.30 #87 Veikka Koskelon lämäri viivasta upposi vihdoin verkkoon, Veeti Mäen toimiessa ansiokkaasti maskipelaajana. Syöttöpiste #24 Eero Merenkukalle ja #8 Veeti Mäelle. Seuraava maali syntyi reilun minuutin myllytyksen jälkeen #11 Joona Mäkelän toimesta, syöttöpiste #12 Leevi Holmqvistille ja kenttäpelaajaksi siirtyneelle #7 Lenni Ylitalolle. SoPan pojat pelasivat loppuun saakka hienolla asenteella halliten pelitilanteita, joten 4-2 tappiosta huolimatta valmennuskaksikko antoi pojille erittäin positiivista palautetta, olivathan pojat pelanneet juuri sellaista peliä kuin oli suunniteltu.


Joukkueen seuraava pelireissu on kahden viikon kuluttua Kemissä, jossa kohtaamme Merilapin kiekkoylpeyden, Kemin Lämärit

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista