F2 turnaustouhuissa Ivalossa ja kotona.
Julkaistu: 24.11.2018 00.00

F2 turnaustouhuissa Ivalossa ja kotona.

SoPa F2 on ahkeroinut viikoittaisissa jääharkoissaan sekä Ivalon ja kotiturnauksessa.

Ivalossa pelattiin 18.11. Kohtaamiset kahden TuKin ja KiPSin kanssa menivät osin kavereitten tahdissa, mistä kertoivat myös ottelutulokset. Mutta tässä vaiheessa arvokkaita voittoja ovat pienetkin askeleet lajissa oppimisen tiellä - ja niitähän tulee koko ajan huimasti!

Odotetun kotiturnauksen vuoro oli 24.11. Sairaudet ja päällekkäiset urheilutapahtumat vähän verottivat SoPan pelaajarintamaa, mutta uljaasti luisteli mustapaitainen joukko Lentävä Ässä rinnassaan kotikaukaloon. Uunituoreita maalivahtejakin löytyi porukasta tarpeen tullen peräti kolme!

RoKi Keltainen isännöi Sodankylän turnausta latomalla jokaisen vastustajansa verkkoon kaksinumeroisen määrän maaleja. Myös SoPan. RoKi Sinisen kanssa oli jo aika ajoin tasaväkisemmän pelin pilkahduksia, mutta toki naapuri oli vielä toistaiseksi taitavampi kaikilla sektoreilla. Viimeisessä ottelussa SoPa ja KiPS haastoivat toisensa toden teolla ja yleisö sai nauttia tasaisen jännittävästä kamppailusta. Maalijuhlat päättyivät lopulta täpärästi KiPSille 8-9.

Pukukopissa oli turnauksen jälkeen yhteen ääneen pulputtava ja pälpättävä joukkue, iloisena ja suu täynnä pullaa. Peleissä riitti juteltavaa ja löytyi monta syytä olla tyytyväinen. Ville-valmentaja nosti esiin ilon aiheita ja tsemppasi joukkuetta.

Tässä on meidän joukkue, jossa kaikkien on kiva olla ja pelata. Hyvä, SoPa F2!

Seuran uusimmat