Kemijärvellä kovaa kyytiä, E2:lle saaliiksi tappio ja voitto
Julkaistu: 03.12.2018 00.00

Kemijärvellä kovaa kyytiä, E2:lle saaliiksi tappio ja voitto

SoPa E2 turnausputki jatkui lauantaina 1.12.2018 Kemijärven Wirta-areenalla, jossa kohdattiin Kemijärven Kiekko ja Ivalon Tunturi-Kiekko. Matkaan lähdettiin hieman vajaamiehityksellä, sillä työt, muut harrastukset tai sairastelut verotti kokoonpanoa niin pelaajissa kuin huoltoporukassa.

Valmentajan puikoissa ollut Mika Ylitalo pääsi peluuttamaan kahta kentällistä innokkaita junnuja. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli isäntäjoukkue KeKi. Kauden aikaisempi kohtaaminen päättyi tasapeliin, mutta tällä kertaa KeKi pyöritti peliä koko kaksi erää. Lieneekö syynä pakkivajaus ja siitä johtuva hyökkäys-puolustus roolien sekoittuminen, peli päättyi KeKin voittoon 6-0. Pikkaisen poikia lohdutti että Roki sai kotijoukkueelta vielä kylmempää kyytiä.

Puolentoista tunnin tauko ennen seuraavaa peliä taisi tulla tarpeeseen, sillä TuKia vastaan kentälle luisteli sisukas ja päättäväinen joukkue. Pelaamisen ilo ja poikien taidot näkyivät läpi pelin, tiukan väännön päätteeksi SoPa vei voiton lukemin 1-2. Maalintekijöinä taituroivat tällä kertaa Eeli Ylitalo Eero Peltosen syötöstä ja Oskari Niemelä.

Voittotunnelmissa päästiin siis syömään ja kotimatkalle. Ensi viikolla matkataan jälleen Rovaniemelle, jossa pelataan KiPsiä ja Panttereita vastaan.

Seuran uusimmat