Sopa Ladyjen pikkujoulu kuulumisia
Julkaistu: 18.12.2019 00.00

Sopa Ladyjen pikkujoulu kuulumisia

Sopan Ladyjen jopox-vastaavat ovat olleet pikkujoulujen vietossa jo useamman viikon, joten nyt juttua piisaa kertaheitolla.

Sopan Ladyjen kotiturnaus pelattiin Sodankylässä 1.12.2019, vastassa olivat TIHC mimmit sekä Liki. Tornion kanssa peli oli aika tasaista menoa. Maali-ilottelun aloitti Taipolan Mari reilun neljän minuutin pelaamisen jälkeen. Tästä mimmeille tuli pikku paine, koska sortuivat jäähyyn josta Tytti Lintula kuittasi sopalle maalin YV:llä. Sopa antoi mimmeille mahdollisuuden tasoittaa peliä otettuaan pari jäähyä, mutta näistä TIHC ei saanut sisään. Sopan maalinteossa onnistuivat myös Tiia Kumpula. Peli päättyi 5-2 Sopalle.

Sopan toinen peli oli sarjakärki Likiä vastaan. Liki on esittänyt kaudella kovaa maalintekohalua sekä hienolla maalivahtipelillä torpannut loputkin vastustajan yritykset. Sopan ja Likin välinen peli oli pääasiassa kotijoukkueen puolustuspeliä, jossa kotijoukkue onnistuikin kohtalaisen hyvin. Liki pääsi rankaisemaan kotijoukkuetta kolmesti, Likin maalin pysyessä koskemattomana maalintekoyrityksistä huolimatta. Peli päättyi lukemiin 3-0 Likille.

Kuusamossa 14.12 Ladyt pelasivat Pekiä ja Pakaa vastaan.

Ensimmäinen ottelu Pekin kanssa oli rauhallista ja tasaista vääntöä. Sopan maalinteossa onnistuivat Tiia Kumpula, Sari Rosenberg sekä Tytti Lintula pariin otteeseen. Sopan Paula Pietikäinen torjui vähäisetkin Pekin maalintekopaikat. Peli päättyi lukemiin 4-0 Sopalle.

Seuraavana vastassa oli kotijoukkue Paka, joka lähti alusta asti peliin kovalla luistelulla. Sopan naisten jaloissa painoi jo edellinen peli, eikä omasta päästä päästy liikkeelle samanlaisella tahdilla kuin vastustaja. Ottelussa mentiin pitkään ilman tapahtumia, mutta 8. minuutin kohdalla Sopan Pia Jänkälä pääsi viivasta iskemään kiekon Pakan reppuun. Hetkeä myöhemmin Paka pääsi kuitenkin tasoittamaan pelin ylivoimalla 1-1 tilanteeseen, ensimmäinen erä päättyi näihin lukemiin. Toisen erän alkuun Paka pääsi yllättämään Sopan maalinteolla ja siitä alkoikin kotijoukkueen hurmos. Puoli minuuttia ennen pelin päättymistä Sopan Tytti Lintula kavensi pelin loppulukemiksi 5-2.

Ladyt saivat riveihinsä vahvistusta juuri ennen Kuusamon turnausta kun sodankyläläinen paluumuuttaja Vesa Vaarala ilmottautui valmentajan pestiin. Joulutauon jälkeen valmentaja pääsee sitten kunnolla tehtäviinsä kiinni, kun tutustumiset on nyt hoidettu pois alta. Viivojen luistelu on palautettu mieliin ja kroppaan!



Seuran uusimmat