18
ELO
15.00
Edustus, Nelonen Pohjois-Suomi

SoPa - HauPa/2  7 - 0

Urheilukenttä

Sopa murskasi Haupan

Kuva: Kalle Onnela keskittää laidasta.

Oululaisten joukkueiden tarvitsee matkustaa vain kerran Sodankylään, sopalaisten taas Ouluun seitsemän kertaa. Luulisi, että oululaiset saisivat vierasmatkoilleen riittävästi pelaajia mukaan, kun pitkät reissumatkat eivät rasita ja kuormita kuin yhtenä viikonloppuna. Pelaajatilanne näyttää kuitenkin olevan Sodankylän ja Oulun joukkueilla päinvastainen. Sopa matkustaa täydellä miehistöllä viikosta toiseen ja vastustajat eivät saa aina edes kentällistä kokoon. Myös Haupalla oli vaikeuksia saada joukkuetta kokoon. Tilastojen mukaan kentällä oli käynyt kauden aikana 35 pelaajaa mutta Sodankylään asti heistä matkusti vain 11. Pienestä pelaajamäärästä huolimatta vastustajaa ei aliarvioitu mutta tilanne antoi Sopalle selvän etulyöntiaseman.

Sopa käyttikin etulyöntiasemansa, ja ottelun voittajasta ei ollut ensimmäisen viiden minuutin jälkeen epäselvää, vain lopputulos oli kysymysmerkki. Vastustaja antoi Sopan lähes kävellä omalle puoliskolleen ennen kuin sumputti keskustan. Keskustan tukkiminen ei Sopaa estänyt, josta taidonnäytteen antoivat laidoilla pelanneet Kalle Onnela ja Niko Pettersson. Onnelan hieno puolenvaihto tavoitti Petterssonin, joka pääsi leikkaamaan laidasta kohti keskustaa. Muutama askel, katse ylös hetkeksi ja kierteinen ulkosyrjälaukaus ohi Haupan maalivahdin takakulmaan. Tilanne 1-0 viiden minuutin pelin jälkeen ja toistasataapäinen yleisö sai heti ottelun alkuun juhlittavaa.

Toista otteluaan Sopan paidassa pelaava Italo, lempinimeltään Bob, pääsi jälleen maalinmakuun. Tällä kertaa tulokkaalle riitti vain 19 minuuttia, kun verkko heilahti Petterssonin laidasta antamasta syötöstä. Kuten jokainen saattoi Italon otteista huomata, kyseessä on armoton hyökkäyspään pelaaja, joka janoaa maaleja.

Sopan kolmannen maalin iski topparin paikalla peliä johtava Juho Hartikainen. Pelaaja-valmentaja Jake Suopangin vasemmalta annettu sisäkierteinen kulmapotku löysi Hartikaisen pään tai muun ruumiinosan, josta pallo maaliin ja tilanne 3-0. Näissä lukemissa mentiin myös puoliajalle.

Myös toinen puoliaika oli Sopan hallintaa, vaikka Sopan aloittavasta kokoonpanosta oli enää muutama pelaaja kentällä valmennuksen jakaessa vastuuta tasaisesti kaikille pelaajille. Hieman ennen vaihtoon tuloaan kaksikko Pettersson-Suopanki kävi lisäämässä Sopan maalisaldon jo neljään. Petterssonin päivän saldona oli 1+2 ja Suopangin 1+1.

Tilanteita Sopalla oli tuhlattavaksi asti. Kovempia joukkueita vastaan näin tehottomalla viimeistelyllä ei pärjää mutta tästä huolimatta pallo saatiin silti maaliin vielä useamman kerran. Tunnin pelin jälkeen rangaistusalueella oli taas vauhdissa Italo. Useamman pelaajan harhautus ja lopulta syöttö Tuomas Kemille, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin. Italon esityön ansiosta Kemi käytännössä poimi kypsät marjat ja nosti maalisaldonsa viiteen.

Edellisestä pelistä poissa ollut Sattasen raketti Jyrki Apukka palasi tositoimiin Haupaa vastaan ryminällä. Tällä kertaa Kemi teki Italot eli suurimman työn karvaamalla pallon pois vastustajalta huonon, maalivahdille suunnatun syötön jälkeen ja tarjoili Apukalle käytännössä tyhjän maalin mihin sijoittaa pallon. Poissaolosta huolimatta Apukan maalivainu oli kunnossa ja tilanne 70 minuutin kohdalla jo 6-0.

Ottelun viimeisestä maalista vastasi 74 minuutin kohdalla Antti ”Sammeli” Taipale, joka Onnelan täydellisestä keskityksestä sijoitti pallon päällään takakulmaan maalivahdin haroessa tyhjää. Taipale oli tullut vain hetki ennen maaliaan kentälle valmentajan ohjeistaessa häntä pelaamaan vahvuuksillaan. Tunnetustihan Taipale on parhaimmillaan pääpalloista, joten valmentajan ohjetta noudatettiin kirjaimellisesti.

Vastustajalle on nostettava hattua, että tuloksesta huolimatta sikailuihin ei ryhdytty. Muistissa oli edelleen KTU:n pelaajien ja kannattajien otteet ja käytös, kun ottelun kulku oli selvä, ja varsinkin kun Sopan brasilialaiset pyörittivät palloa miten halusivat. Sanottakoon vain, että rasismi ei kuulu jalkapalloon eikä minnekään muualle.

Seuraavat ottelut

Tulevana viikonloppuna Sopa matkustaa taas Ouluun ja pelaa jo kolmannen kerran tällä kaudella kaksi ottelua samana päivänä. Reissusta tulee rankka ja se on sitäkin tärkeämpi. Ensimmäisessä ottelussa vastassa on sarjakakkonen Oulun Tarmo, jolta on otettava pisteet, mikäli joukkue haluaa jatkaa sarjakärjessä, jonne joukkue kapusi Haupa-voitolla, vaikka onkin pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin Tarmo. Toisessa ottelussa vastaan asettuu sarjassa toiseksi viimeisenä oleva FC Kurenpojat.

Sopan kauden viimeinen kotiottelu pelataan 1.9. Sodankylän urheilukentällä klo 15:00. Vastaan asettaa sarjajumbo Tota. Tilastojen valossa odotettavissa maalijuhlaa ja aikaisempien otteluiden kokemusten perusteella mahtavaa tunnelmaa. Nyt onkin viimeinen mahdollisuus tälle kaudelle pukeutua siniseen ja tulla kannustamaan miehet voittoon. Vamos!

Tilastot

7 - 0

HauPa/2
(3-0)
5'MaaliPettersson Niko
5'MaalisyöttöOnnela Kalle
19'MaaliHenrique Italo Bob
19'MaalisyöttöPettersson Niko
36'MaaliHartikainen Juho
36'MaalisyöttöSuopanki Jake
56'MaaliSuopanki Jake
56'MaalisyöttöPettersson Niko
60'MaaliKemi Tuomas
60'MaalisyöttöHenrique Italo Bob
70'MaaliApukka Jyrki
70'MaalisyöttöKemi Tuomas
74'MaaliTaipale Sammeli
74'MaalisyöttöOnnela Kalle

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista