24
KES
19.00
Edustus, Kolmonen

SoPa - RoPo  0 - 3

Sodankylä

Pisteet jälleen Rovaniemelle

SoPa - RoPo FT 0-3

Juhannuksen jälkihöyryissä pelattu miesten Kolmosen ottelu Sodankylän Pallo - Rollon Pojat tarjosi sodankyläläiselle yleisölle lähinnä taidonnäytteen vierasjoukkueen pelaamisesta.

Yleisöä oli kertynyt runsaasti jälleen Urheilukentälle vaikka kyseessä oli suhteellisen myöhäinen arkipeli.

Ottelu alkoi RoPon pitäessä palloa ja SoPan puolustaen tiiviisti. United pelin ensimmäisen 15 minuutin kauhun hetket kummittelivat varmasti kotijoukkueen mielissä ja oma maali haluttiin pitää puhtaana. Kokoonpano oli muuten lähes sama kotijoukkueella, mutta veräjän vartijana nähtiin pitkästä aikaa Timo Ryyppö. SoPalla oli yhteensä kolme maalivahtia kokoonpanossa, mikä kertoo siitä että alkukauden maalivahtiongelmat alkavat olla selätetty, vaikka Hermanni Aikio ei täysin pelikunnossa vielä olekaan. Lisäksi kokoonpanosta puuttui muutamia avainpelaajia, kuten pitkäaikaistoipilas Allan Brasil, joka kärsii vielä jalkavammasta. Aivan varttia ei kotijoukkueen maali säilynyt puhtaana, kun 14. peliminuutilla RoPon hyökkääjä Roni Hietanen sai laidalta kuin varkain puolen vaihdon jalkaansa lähellä maalia ja viimeisteli lukemat 0-1 tulostaululle. Tämän jälkeen SoPa alkoi saamaan juonesta kiinni ja ottelu tasoittui. RoPo kuitenkin hallitsi palloa eikä kovalla prässäyksellään antanut yhtään tilaa kotijoukkueelle pelin rakentamiseen. Tämän vuoksi SoPa joutui tyytymään nopeisiin vastahyökkäyksiin ja pitkiin palloihin. 1. puoliaikaa pelattiin jo lisäminuutteja, kun keskialueen prässi SoPalta epäonnistui ja RoPo pääsi nopeaan vastahyökkäykseen oikeaa laitaa pitkin. Tilanne ei vaikuttanut edes vaaralliselta, mutta kova matala syöttö maalille kimposi katkoa yrittäneen Juho Hartikaisen jalasta kohti Ryyppöä ja Tomi Karppisen vartioima Mikko Hiltunen viimeisteli varmasti tilanteeksi 0-2.

Toiselle puoliajalle lähdettiin jälleen RoPon hallitessa palloa ja SoPan tyytyen vastahyökkäyksiin. Rohkeat yritykset avata peliä maata pitkin katkottiin keskialueella, mutta SoPan puolustuslinja kesti vaaralliset vastahyökkäykset. Molempien joukkueiden puolustus hoiti hommansa hyvin keskialueella, josta murtautumiset olivat vähissä puolin ja toisin. Laidoissa oli tilaa, ja sitä kautta syntyikin ottelun kolmas maali kun sijoittumis- ja kommunikaatiovirheen myötä RoPo hyökkäsi vasemmalta laidalta kohti SoPa maalia. Pallo jäi elämään kuudentoista alueen tuntumaan josta löysähkö vasemman jalan veto kierti ohi Ryypön ja meni tolpan kautta verkon perukoille. Lopussa SoPa yritti vielä vimmatusti kavennusmaalia, mutta turhaan. RoPon puolustus kesti ja ottelu päättyi 0-3 vieraille.

Positiivisena asiana kotijoukkueen pelissä oli jälleen omien junioreiden pelirohkeus. Vasemmalla laidalla Samuel Stenberg ja Tatu Kraft sekä myöhemmin kentälle tullut Cristian Lintula osoittivat jälleen, että nuorista on jo ponnistanut ja ponnistamassa erinomaisia pelimiehiä Edustukseen. Tatu ja Samuel ovat jo vakiokasvoja edustuksessa ja Cristiankin pelasi jo toista kertaa. Maalivahti Veeti Tanhua ei vielä päässyt tositoimiin, mutta varmasti pian mahdollisuus siihen tulee. Lisää nostoja voidaan nähdä kauden mittaan kuitenkin siten, että C juniorit hoitavat oman joukkueensa tapahtumat ensisijaisesti. SoPan paidassa debytoi myös maanantaina joukkueeseen liittynyt saksalainen Ralf Wunderlich. Ralf toimii FC Santa Clausin junioreiden valmennuspäällikkönä pelaamisen ohella.

Muutenkin on sanottava se, että SoPa on kokemassa aikamoista nuorennusleikkausta. Ja jo on aikakin. Viime kauden ylivoimaisesti keski-iältään melkein keski-ikäinen joukkueemme on omien junioreiden ja muiden vahvistusten myötä nuorentunut huimasti. Se näkyy myös pelissä, kun joukkue käytännössä pelaa ensimmäistä kertaa yhdessä. Taktiikka kehittyy koko ajan ja pelaajat oppivat tuntemaan toistensa vahvuudet ja heikkoudet. Mitä pidemmälle kausi menee, sitä vahvempi SoPa tullaan näkemään!

Taistelu jatkuu jo tulevana lauantaina, kun SoPa kohtaa vahvasti kautensa aloittaneen AC Oulu/2:n. Kotona pelataan lauantaina 4.7. kun vastaan asettuu myös mollivoittoisesti kautensa aloittanut Haukiputaan Pallo. Kiitos keskiviikkoiselle yleisölle mahtavasta tuesta ja tervetuloa uudestaan 4.7. kannustamaan!

Raportti: Juho Hartikainen

Kuvat: Miisa Sammalkangas

Tilastot

0 - 3

RoPo
(0-2)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista