Puolustustaistelu kääntyi tappioksi
Julkaistu: 27.06.2020 00.00

Puolustustaistelu kääntyi tappioksi

Sodankylän viileä aamu vaihtui alkuillan hellekeliin, kun SoPa Edustus matkasi AC Oulu/2:n vieraaksi Heinäpään tekonurmelle. Ottelu oli alkuperäisestä aikataulusta ja vastoin vierasjoukkueen toivomusta asetettu alkamaan vasta klo 18:30, sillä kenttä piti olla varattuna muihin tapahtumiin. Tämän todesivat paikan päällä myös kuusi tyhjää jalkapallokenttää ja netin valkosarakkeinen varauskalenteri. Liekö ollut AC Oulun ykkösjoukkueen klo 17:00 alkaneella pelillä vaikutusta asiaan?


SoPa lähti otteluun 14 pelaajan voimin ja asetti avaukseen maalivahti Timo Ryypön #12 lisäksi kaksi viiden miehen linjaa. Puolustustaisteluun siis valmistauduttiin taitavaksi tiedettyä nuorta AC Oulun/2:n joukkuetta vastaan. Rauhallisesti alkaneessa ottelussa ensimmäinen takaisku SoPalle osui jo muutaman minuutin pelin jälkeen vasempana topparina pelanneen Henri Höytiän #3 väännettyä nilkkansa pallonblokkaustilanteessa omalla kuudentoista-alueella. Paikalle suoraan C-juniorijoukkueen valmennustehtävistä saapunut Tomi Karppinen #4 pääsikin heti pelikamat päälle saatuaan kentälle, kun 20 minuuttia oli ensimmäistä puoliaikaa kulunut. AC Oulu/2 ei ensimmäisellä puoliajalla päässyt paikkoihin vaan tyytyi pallon siirtelyyn SoPan ylemmän viiden linjan edessä. Tosin Ryyppö esitti yhden gamesaver-torjunnan ohjaamalla poikittaissyötöstä syntyneen vaarallisen vedon tolppaan. Ei siis lähelläkään. SoPa ei tosin juurikaan päässyt AC Oulu/2:n puolustusta ja maalivahtia kokeilemaan, sillä juoksupalloihin laidoilla vuoroin viilettäneet laiturit Samuel Stenberg #14, Tatu Kraft #19, Samuli Harju #25 ja Aaro Pienimaa #21 jäivät vastustajan jalkoihin 4 vs. 1 tilanteissa. Ensimmäisellä puoliajalla otettiin kuitenkin hienoinen henkinen yliote turhautumisen partaalla olleesta Oulun joukkueesta.


Toiselle puoliajalle lähdettiin hyvällä fiiliksellä – tiedettiin ensimmäisen perusteella, mitä kentällä täytyi tehdä. SoPan parhaat paikat syntyivät erikoistilanteista, joista esimerkiksi Tuomas Kemi #6 pääsi kokeilemaan hyvällä kierrevedolla maalintekoa. Veto kuitenkin painui ohi AC Oulu/2:n maalin. Puolustustaistelua jatkettiin menestyksekkäästi, kunnes 69. minuutilla oululaiset pääsivät laidalta läpi SoPan pelatessa vajaalla Samuli Sulisalon #8 loukkaannuttua aiemmassa tilanteessa. Tilanteesta seurannut keskitys päättyi hienoon puskuun etuyläkulmaa: 1-0. Ottelu ei tästä helpottunut, sillä SoPan loukkaantumishuolia lisäsivät niin laitapuolustajana pelanneen Sulisalon loukkaantuminen pallontavoittelutilanteessa että kentälle hänen tilalleen vaihdetun Tero Majavan #11 polvivaivat. Oululaiset rokottivatkin SoPaa kahteen nollaa Majavan ollessa hoidettava kentän laidalla. SoPa oli jo 1-0 jälkeen siirtynyt pois viiden miehen puolustusmuureistaan, mikä toi kentälle tilaa. Oululaiset rokottivat tästä vielä kahdesti, jättäen taululle lukemat neljään nollaan, kuin toisintona viime vuodesta. SoPan paras paikka maaliin avautui puoliajan lopulla Jake Suopangille #17, mutta tämän hienon yksilösuorituksen päätteeksi syntyneeseen vetoon ehti Oulun maalivahti eteen ja rebound-pusku painui ohi maalin. Ei syytä huoleen, SoPan pelissä on kuitenkin näkynyt kahdessa viime pelissä hyviä merkkejä ja joukkueen nuoret pelaajat ottavat yhä enemmän vastuuta kentällä. Täältä siis tullaan seuraavaan peliin, joka pelataan Sodankylässä lauantaina 4.7. klo 15:00 Haukiputaan palloa vastaan. Yhdessä kannustamaan SoPa Edustus kauden ensimmäiseen voitoon!

Raportti & kuvat: Henri Höytiä

Seuran uusimmat