6
HEI
15.00
Edustus, Kolmonen Pohjois-Suomi

SoPa SoPa - TP-47  1 - 1

Keskuskenttä, Sodankylä TN

SoPa ei häviä kotona – sateinen taisto päättyi tasapeliin

SoPa Edustus kohtasi lauantaina 6.7. Sodankylän keskuskentällä Tornion Pallo 47. TP47 pelasi vielä viime kaudella kakkosta ja oletettavissa oli kova taistelu voitosta, sillä SoPa oli viimeksi hävinnyt kotikentällään syyskuussa 2017.

Säät Keski-Lapissa eivät olleet koko viikkona mairittelevia, joten myös otteluun valmistauduttiin hapekkaassa sadesäässä. Vaikka oli ilmoja pidellyt, oli Sodankylän Urheilupuistoon paikalle saapunut kamppailua seuraamaan noin 70 katsojaa. Iso käsi heille!

SoPa lähti otteluun paitsi puolustamaan tiiviisti, myös rohkeasti prässäämään ylhäältä. Ensimmäinen puolituntinen vietettiin kuitenkin pääasiassa SoPan päädyssä, vaikka kotijoukkueella oli omat hetkensä hyökkäyspäässä. Vaarallisiin maalipaikkoihin ei kumpikaan joukkue kuitenkaan päässyt. 31. minuutilla vastustaja sai pelattua pallon vasemmalta laidalta SoPan toppareiden ja keskikentän väliin kuudentoistarajan tuntumaan, josta komealla takanurkkavedolla TP47 siirtyi ottelussa 1-0 johtoon. SoPa joutui myös turvautumaan vaihtoon jo ensimmäisellä puoliajalla, kun flunssainen luottokärki Tuomas Kemin #6 tilalle vaihdettiin brassitaituri Italo Bob Henrique #7. Bobi pääsikin vielä ensimmäisellä puoliajalla kokeilemaan TP47:n maalivahdin päivän kuntoa, tällä kertaa kuitenkin tuloksetta. Tauolle siirryttiin vierasjoukkueen johdossa 1-0.

Toiseen puoliaikaan SoPa lähti nälkäisenä ja yhden vaihdon siivittämänä, kun vasemmalla laidalla raataneen Heikki Onnelan #11 tilalle otettii Sattasen raketti Jyrki Apukka #19. Toisen puoliajan alku mentiin tosin lähes ensimmäisen toistona, vaikkakin SoPan peli näytti paremmalta. Pallo kulki nopeasti päästä päähän, TP47:n pääasiassa sitä pitäessä. 61. minuutilla kuitenkin pamahti, kun kentälle vaihdettu Apukka taisteli pallo loppuun asti vasemmalla laidalla ja sai laitettua hyvän keskityspallon maalille. Maalille noussut toppari Juho Hartikainen #23 kaadettiin pallontaistelutilanteessa, ja liekö tästä TP47:n puolustus hölmistynyt, kun pallo ajautui suoraan Niko Petterssonille #20, joka tuikkasi sen maaliin. SoPa oli noussut tasoihin. Tasoituksen siivittämänä SoPa oli entistä vaarallisempi hyökkäyspäässä, mutta kunnon maalipaikkoihin ei oikein enää päästy. TP47 sen sijaan sai pallon maaliin, mutta tilanteesta tuomittiin kotijoukkueen onneksi paitsio. Loppuun SoPa sai vielä voimaan elintärkeältä vaihtopenkiltä, kun Samuli Sulisalo #8, Henri Höytiä #3,Toni Ollikainen #27 ja maagisen, oikea-aikaisen liu’un ottelun loppuhetkillä esittänyt Timo Ryyppö #2 vahvistivat koko joukkueella taistellutta SoPaa. Kotitaikaa tai ei, SoPa ei taaskaan taipunut tappioon Sodankylän Wembleyllä, vaan ottelun loppulukemat kirjattiin taululle 1-1.

Pohjois-Suomen kolmosessa on seuraavaksi luvassa pieni kesätauko ja SoPan ottelut jatkuvat 27.7. lauantaina kello 15.00 kotikentällä, kun vastaan astelee todellinen pitkänmatkalainen, AS Moon Raahesta.

Tilastot

1 - 1

TP-47
(0-1)
31'MaaliPyyny Jaakko
61'MaaliPettersson Niko
95'VaroitusPettersson Niko

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista