29
HEI
13.00
E 08, Tornio Haparanda Cup

TP-47 valkoinen - SoPa T08   

Tornio, Länsiranta tk1

E08-joukkueen tytöt ja pojat loistivat kilpaa auringon kanssa Tornio-Haparanda Cupissa

Iloinen joukko SoPan E08-joukkueen poikia ja tyttöjä huoltajineen kokoontui perjantaiaamuna 27.7. Sodankylän SEO:lle, josta pikkubussilla ja kimppakyydein lähdettiin haistelemaan kansainvälisiä tuulia Tornioon. Autot täyttyivät junnujen puheensorinasta ja ilmassa oli innostusta ja pientä jännitystä lähestyvistä peleistä kolmepäiväisessä Tornio-Haparanda Cupissa, yhdessä kesän odotetuimmista turnauksista. Tornioon saavuttuaan sopalaiset lounastivat, asettuivat koululle lattiamajoitukseen, vaihtoivat siniset peliasut päällensä ja kerkesivät vielä tahkota muutamat matsit ilmakiekkoa ja pöytäfutista koulun aulassa (peleistä olikin iloa koko reissun ajaksi). Iltapäivällä sekä tyttöjen että poikien joukkueet olivatkin jo tositoimissa.


Perjantai

Poikien ensimmäinen pelipäivä oli äärimmäisen jännittävä. Voittoisa aloitusmatsi Puuluodon kentällä FC Kemiä vastaan oli erittäin tiukka, SoPa vei voiton niukasti 0-1. Touko Mikkola torjui maalissa ilmiömäisesti hyvän puolustuksen tukemana ja ottelun ainoan maalin laukoi Otto Mäki.



Toiseen peliin pojat siirtyivät Länsirannan tekonurmelle. Sielläkin jatkettiin tiukalla taistolla. Kovan väännön päätteeksi SoPa vei voiton kotijoukkue TP-47:lta lukemin 3-2. Maalivahdin hommia hoiti hienosti Martti Seppänen ja maaleja taituroivat Paavo Seppälä ja Otto Mäki. Ratkaisumaalin laukoi Ante Harju aivan pelin viimeisellä minuutilla.

Tyttöjen turnaus käynnistyi myös Puuluodon tekonurmella, kun päivän ainoassa pelissä vastaan asettui Tornion TP-47. Tytöt lähtivät peliin ennakkoluulottomasti ja hyvin kamppaillen. Reipas palloille meno tuottikin tulosta ensimmäisellä puoliajalla, kun Janette Jaakola laukoi pallon tarkasti vasempaan alakulmaan Jenna Pääkön syötöstä. Tilannetta edelsi pallonriisto omalla kenttäpuoliskolla, josta pallo saatiin ylös kahdella vapauttavalla syötöllä. Mette Willman teki upeita torjuntoja SoPan maalissa ja peli jatkuikin tasaisena Tornion helteessä, kunnes TP-47 tasoitti pelin viimeisellä minuutilla harvinaisella epäsuoralla vapaapotkulla metrin päästä maalista, loppulukemat siis 1-1.

Turnauksen ensimmäisen päivän päätteeksi tiukkojen matsien jälkeen olikin sitten mukavan vilvoittavaa pulahtaa uimaan Torniojokeen. Pojat vetivät vielä tehokkaat ja äänekkäät treenit uimarannan viereisessä liikunta- ja leikkipuistossa, energiaa tuntui olevan vielä varastossa vaikka muille jakaa.

Lauantai

Lauantaina niin tytöt kuin pojatkin aloittivat aamupäivän Jaken vetämällä verryttelylenkillä. Iltapäiväksi oli tiedossa tiukkoja koitoksia läkähdyttävässä helteessä, tytöillä kolme ja pojilla kaksi. Tyttöjen päivän ensimmäinen peli oli Ruotsin puolella, Haaparannan Gränsvallenin kentällä ja vastassa Pellon Ponsi. Vauhdikkaan alun jälkeen Pello siirtyi 0-1 johtoon. Toisella puoliajalla SoPan tytöt saivat syöttöpelin toimimaan ja loivat hyviä tilanteita vastustajan maalille samalla, kun Mette Willman teki paraatipelastuksia omalla maalilla. Toisen puoliajan loppupuolella Pinja Suopanki sai vapauttavan syötön keskikentältä, laukoi ansaitun tasoituksen 1-1 ja elämä hymyili SoPan tytöille. Ehkä juuri liiallinen hyvänolontunne sai otteen hetkeksi herpaantumaan, kun viimeisellä minuutilla Pello teki ratkaisevan osuman 1-2 vastahyökkäyksestä ja voitti ottelun.


Pojilla oli lauantaina ensimmäisenä vastassa IFK Kalix 2, naapurimaan kova kilpajoukkue, ja matsi olikin vaikea SoPalle. Jake peluutti maalissa tällä kertaa Lauri Tervoa ja Onni Huhtaa, mutta Kalix oli liian kova pala purtavaksi niin maalivahdeille kuin SoPan puolustuksellekin. Ensimmäisen puoliajan aikana Kalix täräytti tauluun lohduttomat 7-0 lukemat. Kuin ihmeen kaupalla joukkue kuitenkin sisuuntui. Toinen puoliaika mentiin aivan toisenlaisissa tunnelmissa, kun Otto Mäki, Martti Seppänen ja Eino Seppänen intoutuivat tekemään ilmiömäiset neljä maalia. Loppulukemiksi siis loppukirin jälkeen 7-4 Kalixille.


Päivän toisessa matsissa pojilla oli panoksena pääsy mitalitaistoihin - KePSiä vastaan käyty taistelu oli juuri sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Peli oli kovaa ja vastajoukkue oli otteiltaan turhan raju. Jos ei meitä huoltojoukkoja, niin taisipa poikiakin ajoittain hieman kauhistuttaa meno kentällä. Pojat pelasivat kuitenkin upeasti - varsinainen peliaika päättyi 1-1 lukemiin. Maalissa pelin aikana puurtanut Touko Mikkola antoi maalivahdin paikan Eino Seppäselle rankkarikisassa, joka sai huoltajat ja kannustusjoukot kaivelemaan nitroja taskuistaan. Kisa kulminoitui kahteen viimeiseen suoritukseen, jossa sekä KePSin että SoPan vedot osuivat ylärimaan. SoPan Ante Harjun veto vain oli himpun verran tarkempi ja meni yläriman kautta maaliin, KePSin epäonnisen pelaajan pallo taas kimposi taivaan tuuliin. SoPan pojille siis päivän viimeisestä pelistä voitto ja tie auki mitalipeleihin.

Tyttöjen pelit jatkuivat helteisessä Haaparannassa. Kentän pinta aivan väreili kuumuudesta, kun vastaan asettui ONS Oulusta. Vastustaja osasi siirrellä palloa taitavasti ja laittoi SoPan tytöt juoksemaan polttavassa auringonpaisteessa. Se näkyi molempien puoliaikojen lopussa SoPan tyttöjen väsymisenä ja vastustajan molemmat maalit syntyivätkin puoliaikojen lopussa. Omat syötöt tytöillä jäivät tässä pelissä vajaiksi ja hiljaisiksi. Joukkueen taisteluilme pysyi kuitenkin hyvänä ja Jenna Pääkkö pelasi hienon ottelun maalissa. Peli päättyi SoPan 0-2 tappioon.


Tyttöjen lauantain viimeinen peli pelattiin Torniossa HauPaa vastaan. HauPa siirtyi johtoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä kovalla vedolla ohi maalissa pelanneen Janette Jaakolan. Tämän jälkeen pelin hallinta siirtyi SoPan tytöille, mutta palkintoa ei vain tullut maalin muodossa. Toisella puoliajalla maaliin siirtynyt Pinja Suopanki oli kokonaan työtön. HauPa vei voiton harmittavasti 0-1.

Lauantai-iltana pelaajat pääsivät ansaitsemalleen reissulle Ruotsin puolelle Candy Worldiin. Mutta kuten urheilijat ainakin, karkkiövereitä ei vedetty, vaan porukka suuntasi testaamaan toistakin uimarantaa iltauinnille. Valmentajatkin tarvitsivat ilmeisen kipeästi viilennystä, koskapa pulahtivat täysissä pukeissa laiturilta jokeen.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamun herättiin jännittyneinä, luvassa oli ratkaisupelit. Pelikentille suunnattiin heti aamupäivästä ja hyvä niin, sillä mitalipelejä pelattiin hirmuisessa helteessä. Huoltojoukkojen ensisijainen tehtävä olikin huolehtia pelaajien nesteytyksestä. Pojat kohtasivat välierässä FC Kemin toisen joukkueen. Peli oli kylmää kyytiä sopalaisille eikä maalitili kasvanut kenelläkään. Kemiläiset tykittivät lukemat 3-0 ja poikien henkinen kantti oli kovilla. Onneksi Jake-valkku osaa hommansa ja sai tsempattua joukkueen pronssipelifiiliksiin nopeasti.


Tyttöjen sunnuntain ensimmäinen peli pelattiin aamupäivällä Tornion Puuluodossa. Vastaan asettui ONSin toinen joukkue. Peli oli kahden yritteliään joukkueen keskialueen taistelua. SoPa siirtyi ensimmäisen puoliajan lopussa johtoon Laura Annalan maalilla Jenna Pääkön syötöstä. Toinen puoliaika tarjosi samaa taistelua pelin pysytellessä keskikentällä. ONS sai kuitenkin tasoitettua pelin erään taitavan hyökkääjänsä yksilösuorituksella. Pelin loppupuolella ONS sai vielä rangaistuspotkun, mutta maalivahti Mette Willman oli sitä mieltä, että tätä peliä ei hävitä ja torjui rankkarin. Peli päättyi tasan 1-1.

Tyttöjen turnauksen viimeiseen peliin SoPa sai vastaansa TP-47:n toisen joukkueen. SoPa vyörytti hyökkäyksiä TP-47:n maalille pelin alkupuoliskolla. Jenna Pääkkö syötti Pinja Suopangin läpiajoon ja Pinja sijoitti pallon tarkasti ohi maalivahdin. SoPa siirtyi 1-0 johtoon. Saana Välitalo esti vastustajien aikeet omassa maalissa. Toisella puoliajalla nähtiin kaksi väsynyttä joukkuetta, viikonlopun helteet olivat tehneet tehtävänsä. SoPa halusi voittoa kuitenkin enemmän ja sai ansaitusti turnauksen ensimmäisen voittonsa makeasti viimeiseen peliin 1-0! Läpi turnauksen puolustuspään lukkona hääri Katri Mutenia, jonka taisteluilme siirtyi koko muuhun joukkueeseen ja SoPalla olikin sarjassaan toiseksi vähiten päästettyjä maaleja.


Iltapäivällä pojilla oli kaikki pronssipelin huippuainekset kasassa mitalitaistoon Kolarin Kontiota vastaan. Maalivahtina ultrajännittävässä pelissä oli Touko Mikkola ja maalitiliä kartutti joukkueen ykköstykki Otto Mäki, mutta varsinaisen peliajan jälkeen kovan taistelun päätteeksi oltiin tasatilanteessa 1-1. Jälleen rankkarikisaan! Maaliin meni taas Eino Seppänen ja pallon taakse asettui vuorollaan taitavia vetäjiä SoPalta, mutta niin vain kolarilaiset pääsivät juhlimaan pronssia ja SoPan pojat jäivät ilman palkintoa. Jännittävä rankkarikisa päättyi lukemiin 0-3. Vaikka turnauksen saldona ei sitten ollutkaan kultamitaleita eikä edes pronssia, olivat valmentaja, jojo, huoltojoukot sekä lopulta myöskin pojat itse erittäin tyytyväisiä hienoon neljänteen sijaan kovassa sarjassa. Kehuja taisi kuulua vastustajiltakin.


Kolme päivää aktiivista menoa ja pelaamisen iloa ei paljoa jaloissa painanut, kun reissun päätteeksi suunnattiin vielä ansaitusti riehumaan Duudsonit Activity Parkiin. Ja eipä huoltojoukkoja paljon ihmetyttänyt, kun ekana pistettiin pystyyn mitäpä muutakaan kuin kunnon futismatsit -tällä kertaa Jakekaan ei pysytellyt kentän reunalla.


Poikien joukkue: Ante Harju, Onni Huhta, Miro Jaakola, Touko Mikkola, Otto Mäki, Viljo Oikarinen, Paavo Seppälä, Eino Seppänen, Martti Seppänen, Juhani Siirtola, Aleksi Säppi, Antti Tervo, Lauri Tervo, Eeli Ylitalo. Valmentajana Jake Suopanki.


Tyttöjen joukkue: Laura Annala, Enni Harju, Janette Jaakola, Katri Mutenia, Sara Ollila, Jenna Pääkkö, Ronja Säppi, Pinja Suopanki, Saana Välitalo, Mette Willman, Siina Ylitalo. Valmentajana Tepu Jaakola.


Kiitokset pelaajille, huipuille valmentajille, ahkeralle jojolle, aktiivisille huoltajille ja mukana olleille vanhemmille. Väsyneinä mutta onnellisina kerettiinkin jo yhdessä todeta, että ensi vuonna uudestaan! Kyllä se mitali taisi jäädä vähän hampaankoloon…

-Turnausraportin rustailivat Minna Seppälä, Tepu Jaakola ja Sari Jokiniemi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista