29
KES
15.00
Edustus, Kolmonen Pohjois-Suomi

SoPa SoPa - RoPo  

Keskuskenttä, Sodankylä TN

SoPan kotitaika jatkui RoPon kustannuksella

Ei yhtään voittoa, 22 päästettyä maalia ja vain kaksi tehtyä. Nämä olivat SoPan lähtökohdat sodankyläläisten arkkivihollista Rollon Poikia vastaan lauantaina 29. kesäkuuta, kun SoPa haki kauden ensimmäistä kotivoittoa ja lähihistorian ensimmäistä voittoa RoPosta. Kaksi aikaisempaa kotipeliä Pohjois-Suomen Kolmosessa (Kemi City FC ja OTP) olivat päättyneet pistejakoon ja kotijoukkue janosikin voittoa. RoPon kausi sen sijaan ei olekaan saanut toivottua alkua. Ennen lauantain ottelua kasassa oli vain yksi piste ja RoPo olikin perustanut tukevan pesän sarjan hännille. Tiedossa olisi tasainen peli ja aina aggressiivisesti hyökkäävä vierasjoukkue. Keli oli ottelun alussa sateinen, mutta siitä huolimatta urheilukentän lehtereille asteli reilu sata innokasta fania. Rumpuryhmänä toimi tällä kertaa SoPa Ladyt, jotka pitivätkin ääntä koko ottelun ajan. Lisäksi SoPa halusi jatkaa kotipelitaikaansa. Viimeisin tappio Urheilukentällä oli nähty syyskuussa 2017.

Itse peli alkoi molemmilta tunnustellen. RoPo pyrki heti alusta alkaen pitämään palloa ja rakentamaan pitkillä avauksilla laitaan vaarallisia tilanteita. SoPan järkälemäiset topparit Tomi Karppinen #4 ja Juho Hartikainen #23 pitivät kuitenkin ilmatilaa hallussaan ja vähemmän järkälemäiset laitapakit Otto Saarinen #24 ja kapteeni Jani Uusitalo #9 siivosivat kakkospallot hyvällä prosentilla pois. RoPoa ei päästetty vaarallisille paikoille, sillä maalintekosektori pidettiin tukossa ja pallo pyöri vain laidoissa. Sieltähän ne maalit harvoin syntyvät. Parhaat maalintekopaikat siunaantuivat kotijoukkueelle, joka nimenomaan laitojen kautta sai pelattua useaan otteeseen pallon kuudentoista rajan tuntumaan hyökkääjille. Erityisesti vasemmassa laidassa SoPan brassitähti Italo Bob Henrique #7 esitteli taitojaan yhdessä Heikki Onnelan #11 kanssa, mikä sai kotiyleisön haukkomaan henkeään ja yhtymään raivokkaisiin suosionosoituksiin. Kuitenkin monta ohilaukausta ja tuhlattua maalintekopaikkaa lähemmäksi eikotijoukkuekaan päässyt. Puoliajalle tallusteltiin tasatilanteessa 0-0.

Puoliajalla SoPan pelaajavalmentaja Jake Suopanki #17 antoi joukkueelle lääkkeet RoPon nujertamiseksi. Vastustajan vahvuudet ja heikkoudet oltiin havaittu ja muutokset pelitapaan tehtiin yhdessä tuumin. Toiselle puoliajalle astelikin aivan erilainen SoPa.

Heti toisen puoliajan alusta oli aistittavissa, että kotijoukkueelle kelpaa vain voitto. Oma pää pidettiin puhtaana, keskialue tukossa koko joukkueen voimin ja pallon saatuaan koko joukkue hyökkäsi luoden vaarallisia paikkoja. Avausmaali nähtiin 56 peliminuutilla, kun SoPan maalilla pelannut Jimi-Jasper Vaarala #12 avasi lyhyellä syötöllä toppari Hartikaiselle. Hartikaisen syöttö tavoitti keskialueella vastaan tulleen Allan Brasilin #10. Brasil käynnisti syöttökuvion, jolla sahattiin täydellisesti RoPon joukkue halki. Pallo kävi melkein jokaisella pelaajalla, joista viimeisimpänä päätyen Jake Suopangin jalasta maalinsuulle hiipineelle Italo Henriquelle. Varma viimeistely Bobilta ja Ladyt rummuissa pääsivät tuulettamaan kotijoukkueen avausmaalia. Tämän jälkeen SoPa keskittyi enemmän pitämään oman maalin puhtaana koko joukkueen puolustaen erinomaisesti. Vastahyökkäyksillä ja vaihdosta kentälle tulleilla tuoreilla jaloilla pyrittiin luomaan vaarallisia vastahyökkäyksiä RoPon maalille. Vastustajan ahdingosta kertoi jatkuva tuomarille huutelu ja suun soitto, joka lisäsi RoPon hädän tunnetta ja kiirettä. Tästä johtuen SoPa pääsikin maukkaisiin vastahyökkäyksiin, joista mm. Suopanki ja vaihdosta sisääntullut Jyrki Apukka #19 olivat onnistua päästessään läpiajoon. Hyvän pelin pelannut vastustajan maalivahti veti kuitenkin pidemmän korren molemmissa tilanteissa. SoPan toinen maali syntyi ottelun lisäajalla, kun vastustajan paitsioansa ei mennyt linjatuomarin sormien läpi ja SoPa pääsi hyökkäämään kolmella yhtä vastaan. Pallo pelattiin Apukalle, joka onnistui itse tuhlaamaan avopaikan, mutta sai kuitenkin pelattua pallon toiselle vaihdosta sisään tulleelle pelaajalle Antti Auviselle #15. Kolarin Kontiosta SoPaan siirtynyt Auvinen täräytti SoPa uransa ensimmäisen maalin ja jälleen saivat Ladyt aihetta riemunhuudoille. Tähän ottelu päättyikin ja SoPa sai ansaitut kolme pistettä. Lopputulos 2-0.

Ottelun parhaana kotijoukkueesta palkittiin Italo Bob Henrique, mutta suurimmat kehut ansaitsee SoPan joukkuepelaaminen. Ja pakko kehua SoPan Ladyjen kannustusta, sekä muuta mahtavaa kotiyleisöä, joka vesisateesta huolimatta jaksoi elää ja hengittää joukkueen mukana läpi koko ottelun.

SoPan kotitaika on jatkunut nyt kahdentoista ottelun verran. Saldo on nyt 8 voittoa ja 4 tasapeliä.

Taistelu jatkuu tulevana lauantaina, kun vastaan astelee yksi sarjan ennakkosuosikeista TP-47. Otteluisäntä EA koulutus Puljujärvi tarjoaa yleisölle ilmaista ensiapukoulutusta ennen peliä ja puoliajalla. SoPa - TP-47 lauantaina 6.7. Kello 15:00. Tervetuloa!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista