Esittely
Ottelutilastot
SoPa SoPa - Kemi City FC
2019 - Edustus - Kolmonen Pohjois-Suomi
Klo 15:00 Keskuskenttä, Sodankylä TN
25
Tou

Otteluennakko


Tulevana lauantaina pelataan miesten Kolmosen ottelu, jossa vastakkain sarjan kaksi tulokasjoukkuetta, kun sarjanousija SoPa kohtaa kotonaan täksi kaudeksi perustetun Kemi City FCn.

Vahvasti aloittanut, sarjan ennakkosuosikki Kemi City FC on joukkue, joka koottiin täksi kaudeksi Veikkausliigaa pelanneen PS Kemin raunioille. Uudet brittiomistajat asettivatkin joukkueen tavoitteeksi muutamassa vuodessa nousta takaisin Ykköseen ja taistelemaan Veikkausliigapaikasta. Jotain huhupuheita on liikkunut myös Europeleistä. Kemi onkin vahvistanut pelaajistoaan jopa neljällä Barbadoksen maajoukkuepelaajalla. Joukkue on pelannut kaksi ottelua ja saalistanut niistä kaksi voittoa. Kemiläisten pelaamat ottelut ovat olleet vähämaalisia, vaikka joukkueen hyökkäyskaliiberi antaa kuvan jostain ihan muusta.

Sodankylän Pallon Edustus on tiukan paikan edessä. Kolmen ottelun vieraskiertueelta saaliksi jäi voitto HauPasta. Kaksi edellistä ottelua (AC Oulu Alatemia ja As Moon, Raahe) eivät jättäneet paljoa kerrottavaa jälkipolville. Pelikiellot, sairastumiset ja työt ovat verottaneet niin paljon, että esimerkiksi topparipari, on kauden jokaisessa ottelussa ollut tähän mennessä eri. Kausi on vasta alussa, ja talviharjoitteluolosuhteiden puuttumisen johdosta, taktiikkaa ja pallokontrollia voidaan Sodankylässä kehittää vasta kauden alettua, kun muualla se on mahdollista ympäri vuoden. "Edellisistä peleistä on opittu paljon ja kausi on vasta alussa, joten parasta ei tältä joukkueelta olla vielä missään nimessä nähty", kertoo joukkueen pelaajavalmentaja Jake Suopanki. Lauantain peliin SoPalla on jälleen edessään haasteita, kun sairastumisten ja pelikieltojen johdosta mm. brassitähti Bob ja maalivahti Hemmu ovat poissa. Poissaoloja paikataankin Kolarista asti saatavilla pelimiehillä. Maalinsuulle astelee alkukaudesta RoPSista SoPaan siirtynyt ja HauPan nollannut Jimi-Jasper Vaarala.

Seuraa näitä:

6 Tuomas Kemi (SoPa)
SoPan tähtihyökkääjä "The Dentist" on erinomainen hyökkääjä ja maalintekijä. Tällä kaudella maalit vielä puuttuvat, mutta Tuomas onkin kunnostautunut enemmän pelin rakentamisessa. Tuleeko lauantaina ensimmäinen?

11 Jules Rashad (Kemi City FC)
Tämä Barbadoksen maajoukkueen kapteeni ja hyökkääjä teki maajoukkuedebyyttinsä 2015. Yhdessätoista kansainvälisessä ottelussa on syntynyt kaikenkaikkiaan 5 maalia. Tällä kaudella maaleja jo yksi plakkarissa.

Kumpi vie maalikuninkuuden Sodankylän Wembleyllä, vai kunnostautuuko maalinteossa joku toinen?

SoPa - Kemi City FC lauantaina 25.5. Kello 15

Tervetuloa kannustamaan!

SoPa Edustukselle torjuntavoitto Kemi City FC:sta


Kun musiikin jytke kuuluu lauantainpäivänä urheilukentän suunnalta, niin tietää mitä on tulossa: SoPa Edustuksen kotipeli, nyt kauden ensimmäinen. Ottelun alussa juhlistettiin viime kaudella pelaajauransa päättänyttä legenda Keijo ”Keke” Vattulaista naulaamalla Keken pelipaita #13 urheilupuiston päärakennuksen seinään. Keke kiitti juhlapuheessaan vuolaasti kaikkia, joiden kanssa oli vuosien varrella tullut toimittua. Vastoin odotuksia Keke piti juhlapuheet lyhyenä ja avausvihellys kuultiin aikataulussa noin 120 katsojan läsnä ollessa. Vaikka koko kylä ammotti tyhjyyttään samoihin aikoihin pelatun Suomen jääkiekkomaajoukkueen välieräottelun takia, uskollisimmat fanit saapuivat kannattamaan vieraskiertueella kauden vaihtelevasti aloittanutta (yksi voitto, kaksi tappiota) kotijoukkuetta. SoPa pääsi kotiotteluunsa lähes täysivahvuisena, sillä vain pallotaituri Italo ”Bob” Henrique #7 ja maalivahti Hermanni Aikio #1 olivat poissa pelaavasta kokoonpanosta. Harmiksi muilta poisjäänneiltä ei kuitenkaan vältytty, sillä myös laitapuolustaja Heikki Onnela #11 joutui jättämään ottelun alkulämmön aikana loukkaantumisen vuoksi. Topparipariksi avaukseen palasivat viime kauden ykkösmiehet Juho Hartikainen #23 ja Tomi Karppinen #4 ja apuja otteluun oli saatu Kolarista asti, kun Kolarin Kontion riveissä aiemmin pelannut Antti Auvinen #25 liittyi SoPan kokoonpanoon. Eheä kokoonpano oli SoPalle elintärkeä, sillä vastustajasta odotettiin haastavaa: PS Kemin raunioille perustettua Kemi City FC:ta vahvistavat tällä kaudella niin vielä vuosi sitten veikkausliigaa pelanneet pelimiehet kuin Barbadoksen maajoukkueen runkopelaajat.

Ottelu alkoi aktiivisesti ja vaihtelevasti. Kemin hyvin etenevät hyökkäykset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen SoPan kilpikonnapuolustukseen. Toisessa päässä SoPan hyökkäykset taas päätyivät useimmiten vääntöihin laidoilla, poissa maalintekosektorilta. SoPan vaarallisimmat paikat tulivat pääasiassa kulmapotkuista, sekä Hartikaisen pitkistä rajaheittolingoista. Vaikka Kemin maalivahdin päivän kuntoa ei oikein kunnolla päästy kokeilemaan, SoPan veräjää vartioinut Jimi-Jasper Vaarala #12 työskenteli varmoin ottein ja esitti muutaman näyttävän heittäytymistorjunnan. Puoliajalle siirryttiin kuten aloitettiinkin: tilanteessa 0-0.

Toiselle puoliajalle SoPa otti kentälle hyvin puolustaneen Jani ”C” Uusitalon #9 tilalle Otto Saarisen #24 ja nosti hieman prässiä laidoilla, joka oli hyvä päätös. Vasemalla laidalla pelannut Sattasen raketti Jyrki ”Jykä” Apukka #19 pääsi pariin hyvään riistoon, mutta maalinteko jäi vielä toistaseksi haaveeksi. SoPan parhaat maalipaikat avautuivat Niko Petterssonille #20, joka pääsi pari kertaa tälläämään vastapalloon kuudentoistarajan tuntumasta maaliedushässäköiden jäljiltä. Vedot painuivat kuitenkin piirun verran yli Kemin maalin. Päivän komein suoritus nähtiin toppari Hartikaiselta, joka yritti yllättää vierasjoukkueen (tai oikeastaan kaikki) lennokkaalla saksipotkulla kulman jälkitilateesta, mutta potku painui hieman ohi maalin. Kemi City FC:n jatkuva painostus alkoi tuntua SoPan systemaattisesta puolustaneen joukkueen jaloissa ja ottelun viimeiset 20 minuuttia vietettiin pääasiassa kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. SoPa kuitenkin kesti loppuun asti: hyvin pelanneen avauksen lisäksi myös vaihtopenkki antoi tarvittavaa leveyttä, kun hyvin pelannut Saarinen pysäytti vierasjoukkueen hyökkäyksiä laidoilla ja väsyneelle keskikentälle saatiin kaivattua apua, kun Sodankylän Fellaini Timo Ryyppö #2, Aaro Pienimaa #18 ja Antti Auvinen tekivät ensi esiintymisensä SoPan paidassa tällä kaudella. Ehdoton torjutavoitto, vaikka tasapeliin päädyttiinkin!

SoPan kausi jatkuu 4.6. vierasottelulla Rovaniemellä Roi Unitedia vastaan ja seuraava kotiottelu pelataan festarihumussa 15.6., kun Sodankylän Wembleylle vastaan astelee OTP Oulusta. Mukaan joukkueen matkaan pääset SoPan edustuksen nettisivujen lisäksi Facebookissa @Sodankylän Pallo, Jalkapallo ja Instagramissa @sodankylanpallo78.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
SoPa 0 - 0
(0-0)
Lisää uutisia
Sodankylän Pallo ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat