Esittely
Ottelutilastot
SoPa SoPa - AC OULU Akatemia
2019 - Edustus - Kolmonen Pohjois-Suomi
Klo 15:00 Keskuskenttä, Sodankylä TN
17
Elo

Otteluennakko


Tulevana lauantaina SoPa pelaa kauden toiseksi viimeisen kotiottelun, kun vieraaksi saapuu AC Oulu Akatemia. Joukkueet kohtasivat alkukaudesta Oulussa pelatussa ottelussa, jossa erittäin hienosti palloa liikuttanut AC Oulu Akatemia oli parempi lukemin 4-0. Hienosti kauden aikana pelannut Akatemia on sarjatulukon neljännellä sijalla ja taistelee loppukauden aikana jopa sarjavoitosta. Akatemiajoukkue koostuu pääasiassa A-juniori-ikäisistä pelaajista. Joukkueen kokoonpanossa on myös pelaajia, jotka ovat esiintyneet tällä kaudella OLS:n edustusjoukkueessa kakkosessa.

Kolme edellistä ottelua hävinnyt SoPa on tiukan paikan edessä. Joukkue on päästänyt kolmen edellisen ottelun aikana peräti 14 maalia omiin ja tehnyt vain neljä. Tappioputken vuoksi SoPa on tipahtanut sarjataulukossa sijalle kahdeksan (9 pistettä) ja pisteitä kaivattaisiin kipeästi, että joukkue ei jää sarjan häntäpäähän. Sarjan tasaisuudesta kertoo se, että sarjan viidentenä oleva RoPo on vain kaksi pistettä edellä. SoPa:n lähtökohdat tulevaan otteluun eivät ole helpot: kolme peräkkäistä tappiota ovat syöneet joukkueen itseluottamusta, sekä tulevan ottelun lukuisat poissaolijat (poissa muunmuassa Heikki, Henri, Hermanni, Jani, Juho, Jyrki). Lauantaina klo 15 Sodankylän keskuskentällä nähdään millaisella kokoonpanolla ja taktiikalla SoPa lähtee katkaisemaan tappioputkeaan.

Seuraa heitä:

#2 Timo Ryyppö (SoPa)

Timo on yksi SoPa:n monipuolisimmista pelaajista. Palaako Timo pitkän tauon jälkeen tolppien väliin?

#64 Miska Ruokangas (AC Oulu Akatemia)

Joukkueen paras maalintekijä, joka tällä kaudella tehnyt 5 maalia viidessä ottelussa.

Kohti uutta kotitaikaa - AC Oulu/Akatemia kaatui 1-0


Kolme tappiota niskassa ja kotitaika murrettuna Sopalla oli tiukka paikka kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa AC Oulu Akatemiaa vastaan. Tilannetta ei yhtään helpottanut, että vakiokokoonpanosta oli poissa kuusi pelaajaa sisältäen maalivahti Hermanni Aikion. Vaihtopenkin puolellakaan pelaajien lukumäärä ei päätä huimannut mutta onneksi sinne oli saatu laatua nuorien ja nopeiden jalkojen muodossa.

Heikohkoista alkuasetelmista huolimatta sinisten savujen läpi kentälle marssi nöyristelemätön joukkue, joka ei ollut valmis antamaan periksi tippaakaan. Maaliin oli päätynyt parin kauden tauon jälkeen viime ajat puolustajana viihtynyt Timo Ryyppö. Puolustuslinjasta löytyi myös lisää yllätyksiä. Toppari Tomi Karppisen vierestä itsensä oli löytänyt normaalisti laidalla pelannut Niko Pettersson. Vasempana puolustajana oli tuttuun tapaan Otto Saarinen mutta ehkä suurin yllätys löytyi oikealta laidalta, jossa pelasi pelaaja-valmentaja Jake Suopanki. Keskikenttää pyöritti Sieppijärven lahjat Lapin jalkapallolle Tuomas Kemi ja Antti Auvinen, jotka saivat tukea brassitaituri Allan Brasililta. Laidoilla ja kärjessä ei yllätyksiä nähty ja nämä paikat miehittivät Italo Bob Henrique, Samuli Sulisalo ja target-pelaajana keskiympyrässä pelannut Sammeli Taipale.

Jo alusta alkaen oli selvää, että vierasjoukkue vastaisi pallonhallinnasta ja Sopa palaisi aikaisemmista peleistä ja mestaruuskaudelta tuttuun inhorealistiseen mutta toimivaan vastahyökkäyspeliin. Ensimmäinen 45 minuuttinen ei varmasti katsojien silmiä hivellyt AC Oulun pyörittäessä palloa ja yrittäessä etsiä reikiä Sopan puolustuslinjasta. Reikiä ei löytynyt ja jatkuvasti vastustaja joutui palaamaan samaa reittiä takaisin ja puolustuksen kautta kierrättämään pallon toiselle laidalla vain todetakseen, että sieltäkään ei pääse mihinkään. Sopan puolustus oli kurinalainen ja tiivis ja ensimmäisellä puoliajalla vastustaja sai vain muutaman todellisen maalipaikan. Maalissa pelannut Ryyppö joutui kerran venyttämään pallon tielle, ja ensimmäisen torjunnan jälkeen teki vielä toisen torjunnan selällään mutta tämä tilanne vihellettiin paitsioksi ja vain yksi laukaus laskettiin torjutuksi. Sopan vastahyökkäykset olivat melko aseettomia huolimatta siitä, että vastustajan puolustuslinja pelasi hyvin ylhäällä. Yhden kerran maalivahdin avauksesta Bob saatiin pelattua puolittain läpi mutta hänen nostonsa noin 30 metristä yli maalivahdin meni hieman yli. Tauolle mentiin tasatilanteessa 0-0.

Sopa teki toiselle puoliajalle vaihdon ottaen Taipaleen vaihtoon ja pois kärjestä ja siirtäen piikkipaikalle Bobin. Saarisen käskytettäväksi ja tuomaan juoksuvoimaa laidalle penkiltä tuotiin Eero Majava. Toisen puoliajan alussa Sopan ryhmitelmä ei ollut aivan yhtä tiivis kuin ensimmäisellä puoliajalla. Lisäksi vastustaja yritti pelata hieman suoraviivaisemmin muttei kuitenkaan alkanut heittää pitkää palloa, vaan piti pallon visusti maassa nopeasti syötellen. Muutaman kerran Sopa oli jopa hieman hätää kärsimässä ja pikkuhiljaa vastustajalle alkoi avautua paikkoja. Tällaisella pelillä iltapäivästä tulisi todella pitkä. Onneksi Sopa ryhdistäytyi ja sai taas tukittua keskustan estäen vaaralliset maalipaikat.

Kurinalaisesta puolustamisesta huolimatta väsymys alkoi painaa ja muutaman kerran vastustaja pääsi 16-alueen sisältä yrittämään maalia. Osittain tuurilla, osittain taidolla Sopan puolustus ja maalivahti kestivät. Kaikkensa antanut Majava otettiin laidalta vaihtoon 80 minuutin kohdalla ja hänet korvasi kauden debyyttiottelussaan väkevä ja nopea Samuli Harju. Harjun mukaantulo toi jälleen niitä tärkeitä jalkoja otteluun ajanhetkelle, missä se ”todellinen” ottelu vasta käydään. Akatemia oli yrittänyt jo viiden vaihdon voimin rikkoa ja murtautua Sopan puolustuslinjasta mutta Sopa kesti. Oululaisten vimmattu yrittäminen alkoi tuoda Sopalle kaivattuja vastahyökkäyspaikkoja. Laidalta maaliin eteen rynninyt Sulisalo sai laidalta Bobilta syötön mutta laukaus poikittaissyötöstä lähti taivaan tuuliin kohti jäähallia, jossa oli juuri alkamassa Mestiksen harjoitusottelu.
Ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun pallo oli jälleen Sulisalolla, mutta tällä kertaa käsissä. Hän nimittäin oli vastustajan hyökkäyspäässä antamassa sivurajaheittoa. Tarkka ja kova heitto vitosen viivalle ja kohti juoksevaa Kemiä, joka nikkasi pallon päällään taaksepäin. Ketään ei yllätä, että ensimmäisenä pallossa oli pieni ja vikkelä Bob, joka kaikkien riemuksi, ja ehkä hieman yllätykseksi, vei Sopan 1-0 johtoon kun peliä oli pelattu 86 minuuttia. Viimeiset neljä minuuttia ja lisäajan Sopa keskittyi tiiviiseen puolustukseen, mutta samalla sortui väsyneillä jaloilla muutamiin ylilyönteihin rikkoen vastustajaa. Rikkeistä seuranneista vapaapotkuista saatiin vaarallisia keskityksiä, joihin osallistuivat kaikki AC Oulun pelaajat maalivahtia myöden. Juuri maalivahti olikin lähinnä maalintekoa päässen puskemaan keskityksen kohti maalia. Sopalla oli vielä yksi maailmanluokan paikka ottelun loppuhetkillä, kun laidalla juossut Harju pääsi laidasta läpi ja laukoi tiukasti kohti maalia. Vain vastustajan maalivahdin hieno torjunta piti oululaisten toivoa yllä, joka kuitenkin sammui pian erotuomarin puhaltaessa pilliinsä ottelun loppumisen merkiksi.

Lopputulos 1-0 palautti Sopan takaisin voittokantaan ja aloitti uuden kotitaian, jota testataan tällä kaudella vielä kerran. Yleisöä oli löytänyt kiitettävästi paikalle, vaikka toisella puoliajalla kato kävi urheiluväen siirtyessä aidan toiselle puolelle ja katsomaan jääkiekkoa. Yleisössä oli myös Byyrin (Suomen suurin jalkapallokulttuuriin keskittynyt kannattajakanava) edustus päätoimittajaa myöten paikalla, joiden tehtävä oli valita ottelun parhaat pelaajat. Sopan parhaana pelaajan palkittiin maalivahti Ryyppö, jonka edellinen ottelu maalissa edustustasolla oli niinkin kaukaa kuin vuodelta 2017 Haukiputaalta. Lauantai-iltapäivässä Sopa oli kuin tuhkasta noussut feenikslintu taistellen ja pelaten joukkueena. Tästä on hyvä lähteä kohti loppukautta ja kauden neljää viimeistä peliä.

Seuraavan, ja tälle kaudelle viimeisen kerran kotona pelataan syyskuussa, kun Rovaniemi United saapuu Sodankylään vierailulle.
SoPa - Roi Utd 7.9. klo 15:00

Tervetuloa kannustamaan!

Kuva: Sari Rosenberg

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
SoPa 1 - 0
(0-0)
85' Maali Henrique Italo Bob
Lisää uutisia
Sodankylän Pallo ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat