Salibandyjunnut vauhdissa ensimmäisessä kotiturnauksessaan
Julkaistu: 28.03.2018 00.00

Salibandyjunnut vauhdissa ensimmäisessä kotiturnauksessaan

SoPan salibandyjunioreilla oli näytön paikka ensimmäisessä kotiturnauksessaan lauantaina 17. maaliskuuta. Liikuntahallille oli koottu kolme kaukaloa, vanhemmat toimitsivat otteluita, pitivät kioskia sekä huolsivat ja johtivat joukkueita. Lisäksi naisten joukkueesta hankittiin lisää toimitsijoita ja miesten joukkueesta tuomarit. Junnujen tehtäväksi jäi siis osoittaa taitonsa kentällä! Ja se homma kyllä hoidettiinkin tyylillä!

Kaikki joukkueet taistelivat ja taiteilivat kentillä ensimmäisestä pillin vihellyksestä loppusummeriin saakka. Halli oli koko päivän täynnä yleisöä, katsojat eivät malttaneet edes lähteä välillä kotiin syömään. Eikä siihen kyllä ollut tarvettakaan, kun kioskista sai sekä makeita että suolaisia herkkuja edulliseen hintaan.

Otteluissa oli joka joukkueella sekä ylä- että alamäkiä, mutta jokaisessa ottelussa huomio kiinnityi siihen, kuinka hienosti junnumme toimivat joukkueena. Maalit ja voitot juhlittiin porukalla ja pettymyksen hetkillä tuki löytyi joukkuekavereista. Näistä pelureista voimme kaikki olla ylpeitä!

Suuret kiitokset kaikille, jotka olivat mukana turnauksessa! Yhdessä teimme hienon tapahtuman, josta on saatu paljon kiitosta niin kotikylältä kuin vierailijoiltakin.

Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen, joka on Lappi-Cupin päätösturnaus Sodankylässä lauantaina 7.4.2018! SoPa lähtee turnaukseen viidellä joukkueella: E Sininen, E punainen, E valkoinen, F Sininen ja F Punainen.

Seuran uusimmat