SoPan ja LaVen salibandykaudet käyntiin kotiturnauksella
Julkaistu: 26.09.2018 00.00

SoPan ja LaVen salibandykaudet käyntiin kotiturnauksella

Sodankylän Pallon miesten edustusjoukkue nousi viime kaudella IV-divisioonaan ja näinollen vastustajajoukkueet ovat uusia tuttavuuksia. Tällä kaudella ottelut kovenevat ja pelireissut pitenevät, sillä suuri osa saman lohkon joukkueista tulee Oulun seudulta.

SoPa on harjoitellut kovaa ja isolla pelaajaringillä, toki panoksia on laitettu myös kehonhuoltoon, jotta vältyttäisiin viime kaudella vaivanneilta loukkaantumisilta. Tavoitteena on sarjanousu, joten IV-divisioonassa on odotettavissa kovaa pohjoistuulta tällä kaudella.

Lapin Veikkojen salibandyjoukkueella puolestaan käynnistyy kolmas kausi naisten III-divisioonassa. Joukkue on harjoitellut hyvin ja treeneissä on riittänyt vipinää. Kolmen harjoituspelin perusteella joukkue on oikealla tiellä. Voitto ja tappio SBC Levin II-divarijoukkuetta sekä niukka tappio Santa`s Unitedin I-divarijoukkuetta vastaan tuovat varmasti itseluottamusta alkavaan kauteen.

Viikolla Lapin Veikot ja Santa`s United tekivät farmisopimuksen, tämä mahdollistaa tyttöjen treenaamisen ja pelaamisen kovemmassa ympäristössä. Mielenkiintoinen kausi on siis tulossa.

Tällä kaudella kotiturnauksia on vain kaksi kappaletta eli tulevana lauantaina 29. syyskuuta ja lauantaina 12.1.2019, molemmat SoPan ja LaVen yhteisiä.

Hallille on vapaa pääsy ja kahvio palvelee!

Lauantai 29.9.2018 OTTELUOHJELMA

M4D 12:00 SoPa - Hahe

N3D 13:00 LaVe - SBC Levi II

M4D 14:00 HaHe - SBC Levi

N3D 15:00 SBC Levi II - PaKa II

M4D 16:00 SBC Levi - JäJä

N3D 17:00 PaKa II - LaVe

M4D 18:00 JäJä - SoPa

Seuran uusimmat