Viime sunnuntaina kotihallissa oli perinteiseen tapaan kylmä, mutta tunnelma oli lämmin, iloinen ja innostunut. Ivalon Tunturi-Kiekon taitavat tytöt ja pojat saapuivat vieraisille ja ottamaan mittaa uunituoreesta, kiekkokoulun vanhimmista pelaajista kasatusta SoPan G-junnujoukkueesta kahden ystävyysmatsin verran. Kaikkia jännitti! Kiska möi onneksi tuttuun sopalaiseen tapaan makkaraa ja kahvia ja pullaa ja moni jääkiekon ystävä oli tullut päiväkahville ihastelemaan pikkukiekkoilijoiden intoa.Ihan tarkkaa maalitilastoa ei reportteri muistanut kirjata ylös, vaikka maalit juhlavasti ylös kirjattiinkin, isolle taululle. Diplomaattinen lausunto otteluista kuuluu: vielä näissä helmikuun turnajaisissa TuKi oli muutaman luistimen potkun ja kiekon riiston verran edellä, mutta jo toisessa ottelussa Sopan pelaajat näyttivät kehittyneen ensimmäiseen nähden - löytäneet pelin jujun jo paremmin. Hienoja otteita esitettiin puolin ja toisin ja ennen muuta saatiin oppia joukkuepelaamisesta. SoPan maalilla ahkeroi urheasti Miksu Stauffer, venyen erityisesti toisessa ottelussa upeisiin torjuntoihin. Puolustuspelaaminen sekä sähäkät hyökkäykset vastustajan maalille paranivat niin ikään toisessa pelissä. Tästä on hyvä jatkaa! Paitsi pelaajille, myös G-junnujen vanhemmille tässä oli hieno harjoitusturnaus tulevia mahdollisia sarjapelejä ja kotiturnauksen järjestämistä ajatellen. Kuten kaukalossa, myös sen ulkopuolella hallissa, jokainen on tärkeällä paikalla.Kiitos kaikille kannustajille, talkoolaisille ja tukijoukoille!

»
Takaisin
Tiedotteet
Ei tiedotteita
Otteluita
Ei otteluita
Poimintoja muilta sivustoilta
Ei uutisia
Leijona Kiekkokoulu
«  Elokuu   »
Kategoriat