RoPS jalkapallokoulu alkoi
Julkaistu: 16.05.2019 00.00

RoPS jalkapallokoulu alkoi

Tänä kesänä jalkapallokoulun rakenne on uusittu täysin. SoPa:n ja RoPS:n seurojen välisen yhteistyön myötä jalkapallokoulu uudistetaan vastaamaan RoPS:n Nappulakoulua, esimerkiksi ikäluokkia otetaan mukaan enemmän ja jalkapallokoulussa jaetaan lapset pienempien ja isompien ryhmiin sekä jalkapallokoululaisille järjestetään turnauksia (Rovakaira cup) kesän aikana. Vetovastuuseen ollaankin saatu RoPS:n junioripäällikkö Juho Luukkonen, joka kouluttaa SoPa:n valmentajia sekä teoriassa että käytännössä. RoPS:n ja Rovakairan lisäksi yhteistyöhön jalkapallokoulun kehittämisprosessiin ollaan saatu SEO Sodankylä ja Sodankylän kunta.
- Ilahduttavaa on, että valmennuksesta kiinnostuneita ja yhteistyökumppaneita on saatu useita mukaan! sanoo jalkapallojaoston pj. jake Suopanki.

Jalkapallokoulu aloitettiin ma 13.5. hieman koleassa ja sateisessa säässä. Ilma ei kuitenkaan lannistanut paikalle saapuvien lasten innostusta. Lasten riemun pystyi kuulemaan jo alkuleikin tiimellyksestä.

SoPan valmentajalla Eriika Mikkolalla on täysi työmaa ohjauksessa pienempien lasten ryhmässä.



Alkuleikkien jälkeen oli vuorossa päivän lajiharjoitus, jossa leikin varjolla harjoiteltiin kuljettamista, kääntymistä ja pallon pysäyttämistä, jonka jälkeen oli peliosio.

RoPS:n junioripäällikkö ja Veikkauliiga joukkueen maalivahtivalmentaja Juho Luukkonen ohjaamassa isompien ryhmässä kuljetusharjoitetta.


Jalkapallokoulu jatkuu maanantaina 20.5. klo 17 Urheilukentällä. Jalkapallokouluun voi ilmoittautua vieläkin ja mukaan pääsee!
Ilmoittautumislomake löytyy osoitteesta www.sodankylanpallo.fi/jalkapallo


Seuran uusimmat