SoPa D-junnut virittäytyivät ottelutunnelmiin harkkapeleissä ladyja ja E-joukkuetta vastaan
Julkaistu: 16.06.2020 00.00

SoPa D-junnut virittäytyivät ottelutunnelmiin harkkapeleissä ladyja ja E-joukkuetta vastaan

Pitkän koronakevään jälkeen D-junnut pääsivät aloittamaan odotetun jalkapallokauden toukokuun 19. päivä. Joukkue aloitteli varovaisesti muutamalla harjoituskerralla ja tarkkojen ohjeistusten saattelemana. Kesäkuussa harjoituskertoja on ollut jo 3 kertaa viikossa. Mukana D-joukkueessa on 24 poikaa ja 16 tyttöä. Molemmat joukkueen pelaavat kesän aikana RevontuliCupin pelejä, ja pojat osallistuvat lisäksi piirisarjaan. Kummallinen koronakevät on hieman mutkistanut turnaussuunnitelmia ja näyttäisi siltä, että ensimmäiselle pelireissulle suunnataan vasta ihan kesäkuun lopussa.



Siksipä sunnuntaina 14.6. D-junnut virittäytyivät pelitunnelmiin harjoituspeleillä: D-pojat ja -tytöt pelasivat molemmat Sopa ladyja vastaan ja sen lisäksi pojat oman keskinäisen harjoituspelin ja tytöt E-junnuja vastaan. Hiki taisi tulla ihan jokaisella, niin helteisen auringon, kuin kovan vastuksen ansiosta. Harkkapelien tulokset näyttivät tältä:

Sopa D-pojat - Sopa ladyt 0-3
Sopa D-tytöt - Sopa E-joukkue 0-0
Sopa D-pojat - Sopa D-pojat 1-1
Sopa D-tytöt - Sopa ladyt 0-0

Pelit olivat tiukkaa vääntöä ja hauskaa pelaamista! Tästä on hyvä jatkaa kauttaa ja kohti ensimmäisiä virallisia pelejä!








Seuran uusimmat