SoPa D-pojat veivät piirisarjan mestaruuden kotikentällä!
Julkaistu: 30.08.2020 00.00

SoPa D-pojat veivät piirisarjan mestaruuden kotikentällä!

Tänään oli vihdoin kauan odotettu SoPa D-poikien jalkapallokesän huipennus - pohjoisen piirisarjan P12 lopputurnaus kotikentällä. Kesän aikana ollaan pelattu 10 piirisarjan peliä kotikentällä Sodankylässä, Kuusamossa, Pellossa ja Kolarissa. Pohjoisen P12 sarja on ollut tasainen ja tiukka - sitä kuvastaa sekin, että sarjan aikana kaikki mukana olevat joukkueet ovat voittaneet toisensa jossain vaiheessa kesää.

Ennen lopputurnausta sarjan kärkisijalla komeili Kolarin Kontio, toisena Kuusamon FC Paka Sopan ollessa sarjassa kolmanteja ja Pellon Ponsi neljäntenä. Sarjasijoitusten mukaan muodostui myös lopputurnauksen otteluparit - toisella kentällä vastakkain asettuivat sarjan 1. ja 3. sijaa pitävät joukkueet eli Kontio ja Sopa, ja toisella kentällä finaalipaikasta taistelivat sarjan 2. ja 4. sijoittuneet eli FC Paka ja Pellon Ponsi.

Kolarin Kontio - SoPa
Kolarin Kontio aloitti pelin itsevarmasti, olihan takana voitto edellisestä kohtaamisesta SoPan kanssa. Valmentaja Jake Suopanki muistutti poikia siitä, että harjoituksissa ollaan treenattu oikeita asioita, joilla voitto olisi mahdollinen ja joissa Pojat voisivat olla vastustajaa parempia. Tiukka pelistä sitten tulikin - kapteeni Aleksi Säppi ja muut puolustajat torppasivat systemaattisesti Kontion hyökkäykset ja joukkeen vauhti oli kohdillaan ja syöttelypeli mainiota. Hienon syöttelypelin ansiosta tuli myös pelin komea avausmaali, josta vastasi Mikko Lehmusvuo. Peli jatkui tiukkana, ja avausmaalista tuli lopulta myös voittomaali. Peli päättyi SoPan huikeaan voittoon lukemin 0-1. SoPa FINAALIIIIIIN!!!!!



FC Paka - Pellon Ponsi
Naapurikentällä Kuusamon FC Pakan ja Pellon Ponnen peli oli niinikään erittäin tiukkaa vääntöä, mutta maaleja tehtiin hieman enemmän. Pelin lukemat varsinaisen peliajan päätteeksi olivat tasan 2-2. Mikä jännitysnäytelmä - finaalipaikka piti ratkoa rangaistuslaukauksin. Rankkarikisassakin joukkueet pitivät yleisöä jännityksessä viime metreille saakka - lopulta voiton vei yhden maalin erolla FC Paka. Lukemin 6-5 FC Paka siis eteni finaaliin kohtaamaan SoPan.

Pronssiottelu Pellon Ponsi - Kolarin Kontio
Pronssitaisto oli sarjan tason mukaisesti ja odotetusti tiukkaakin tiukempi ja niukkamaalinen - ja varsinainen peliaika päättyi jälleen tasapeliin, 1-1.
Jälleen mentiin rankkareille... Ja tällä kertaa vain Pellon Ponsi onnistui laukomaan pilkut maalin asti. Rankkarikisan jälkeen piirisarjan pronssisijoitus meni siis Ponnelle tuloksin 3-1. Onnea Pellon Ponsi!

Mestaruusottelu SoPa - FC Paka
Pojat eivät myöntäneet Jakelle jännittävänsä, mutta kentän reunalla vanhemmat, jojot ja flunssan vuoksi kannustusjoukoissa olevat joukkuekaverit jännittivät senkin edestä. Kesän uurastus ja ahkera treenaaminen mitattaisiin tässä ja nyt - finaaliottelussa! Ja jännistysnäytelmähän finaalista sitten kehkeytyikin. Ensimmäinen 20 minuuttia pelattiin täysillä, mutta niin pelasi vastustajakin. Vaikka SoPa hienoisesti hallitsikin, mentiin puoliajalle lukemissa 0-0. Tauon jälkeen SoPalaiset jatkoivat vahvasti, mutta Paka pääsi kuin pääsikin yllättämään maalissa pelanneen Touko Mikkolan - Paka meni johtoon 0-1. Nopeasti SoPa kokosi rivinsä, ja voitontahtoinen joukkue ei antanut periksi. Vielä viimeisillä minuuteilla näytti siltä, että hetken päästä juhlittaisiin hopeaa, mutta.... SoPa taisteli, syötteli, puski vastustajan maalille - ja Otto Mäki veti lukemat tasoihin vain hieman ennen pillin puhallusta. Varsinainen peliaika meni siis tasan, ja edessä oli 10 minuutin jatkoaika. Sen verran tiukkaa vääntöä peli oli ollut, että pojat jo miettivät kuka menisi sitten vetämään rankkarit jatkoajan jälkeen, niinkuin lopputurnauksen henki oli tänään. Keskittyminen saatiin kuitenkin suunnattua jatkoaikaan, ja eipä aikaakaan kun Martti Seppänen pääsi avaamaan omat piirisarjan maalihanansa vieden Sopan saman tien 2-1 johtoon. Ja vaikka Paka yritti kaikkensa, pysyi SoPan pelisyke niin hyvänä, että vastustaja ei enää päässyt puolustuksesta läpi. Rankkareille ei siis tarvinnut mennä, sillä SoPa vei voiton ja samalla piirisarjan himoitus mestaruuden! Mahtavaa SoPa, MAHTAVAA!!!!

Aurinkoisella Sodankylän urheilukentällä päästiin siis todistamaan kotijoukkueen mestaruutta, ja yleisön suosionosoitukset olivatkin ansaitut kun D-joukkue pokkasi itselleen komean Tomin maljan! Onnea tuhannesti pojat!

ps. Ja kiitos mahtaville valmentajille, joukkueenjohtajille, toimihenkilöille ja huoltajille!

Seuran uusimmat