29
SYY
16.00
SoPa Edustus, Lappi Liiga

TuKi - SoPa   

Ivalo

Ready to rock!

Huomena starttaava Lappi-liiga kausi polttelee jo siinä määrin että Kimmo ja Kurtti paineli suoraan perjantaitreeneistä Ivalon jäähallille tärisemään innos

Huomenna lauantaina siis alkaa Lappi-liiga kausi ja Sodankylän Pallon Edustuskiekkojoukkueen osalta se alkaa Ivalossa kun lähdemme loppujoukkuekkin poikien perään Tunturi-Kiekon vieraiksi. Kesä on touhuttu porukalla kaikenlaista ja ressuhallissakin päästy ajoissa jäälle joten kohtalaisen valmiina Lentävä Ässä kauteen lähtee. Viime viikonlopun Kaira Cupin perusteella niin toki lähtee TuKikin, ystävyysottelun ratkaisu nimittäin venyi voittolaukauskilpailuun saakka.

Lentävä Ässä on kokenut kesän aikana aika lailla muutoksia. Päävalmentajan vastuun on ottanut viime kaudella jo valmennusryhmässä mukana ollut Saku Aikio ja mies on kyllä ottanut homman haltuun kiitettävällä tasolla. Muutamia pelaajia on muuttotappioiden myötä menetetty mutta enemmän on tullut tilalle. Joukossa vanhoja ressuhallin kasvatteja sekä uusia tuttavuuksia. Kaiken kaikkiaan joukkueessa vallitsee vahva tekemisen meininki ja joukkuehenki pyörii jossain ressuhallin kattorakenteissa.

Kauden ensimmäistä ottelua on paha sen kummemmin mennä ennakoimaan mutta luvassa on varmasti tasainen peli. Lähdetään nauttimaan pelistä ja erityisesti tuskaisen pitkän kesän jälkeen alkavasta kaudesta.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista