5
TOU
15.00
Edustus, Region´s Cup 2018

SoPa - KajHa  2 - 1

Urheilukenttä

SoPa jatkaa Region´s cup:ssa 3. kierrokselle!

SoPa pelasi Kajaanin Hakaa vastaan Region´s cup:n 2. kierroksen ottelun. SoPan voittaessa ottelun 2-1, se jatkaa 3. kierrokselle, jonka arvonta suoritetaan 8.5.

Lauantaina 5.5 alkoi taas Sodankylän wembleyllä näkyä liikettä. Kulmalippuja vietiin paikalle ja kioskia pystytettiin pitkän talven jälkeen. Jo pari viikkoa kentällä reenannut SoPa edustus oli muutamassa tunnissa isännöimässä Region’s cupin ottelua Kajaanin Hakaa vastaan. Viime vuonna kakkosta pelannut Haka kokikin ensimmäisen takapakin jo ennen peliä. Linja-auton rengas puhkesi ja saapuminen viivästyi ja näin myös pelin alku. Ensimmäiset innokkaat kannattajat olivat kerenneet jo paikalle. SoPa lähti peliin iskukykyisellä ja voitontahtoisella kokoonpanolla.

Ensimmäinen puoliaika puhallettiin käyntiin puoli tuntia myöhässä. Peli oli alussa hieman varovaista molempien joukkueiden osalta ja vaarallisia tilanteita ei nähty. Noin 20 minuuttia pelattu ja SoPa pääsi iskemään. Keskikentän hieno pelin rakentaminen ja Allan Brasilin nousu laidalta maalialueelle tuotti tulosta. Brasil laittoi matalan keskityksen takatolpalle, josta ensiminuuttejaan edustuksen paidassa pelannut Aaro Pienimaa laittoi pallon verkkoon. Peli oli tasaista vääntöä koko puoliajan, mutta lisää maaleja ei syntynyt.

Toiselle puoliajalle vieraat olivat selvästi latautuneet voittoon. Painostus pysyi SoPa:n päädyssä, mutta puolustus kesti. Välissä tuli nukahduksia, joihin herättiin viimeistään, kun toppari/valmentaja Juho Hartikainen pelasti pallon maaliviivalta. Tilanne vieläkin SoPa:n hyödyksi. Vaarallisia paikkoja ei ollut hirveän montaa ja kotijoukkueen maalilla ollut Hermanni Aikio ei joutunut liian useasti torjuntatöihin. Pelin ja ehkä koko kauden suurin ihme nähtiin n.75 minuutin kohdalla. Olli Muttonen laittoi keskityspallon kulmatilanteesta ja Hartikainen jatkoi tämän maalia kohti. Hiljainen pallo pomppi yksinäisesti, kunnes Tomi Karppinen päätti aikansa tulleen ja iski pallon kantapäällä verkon perukoille. Tämä oli Karppisen uran ensimmäinen maali. SoPa 2-0 johtoon. Vieraat vyörytti ja painosti, mutta puolustus kesti. Haka iski vielä kavennusmaalin 2-1, mutta edes neljän minuutin lisäajan jälkeen SoPa ei kaatunut, vaan taisteli voittoon.

SoPa kiittää runsaslukuista yleisöä ja sen kannustusta sekä kuuluttajaa Rauno Hokkasta. Ottelussa mukana Rooperante, ToriKioski, S-Market ja Boliden.

Kausikorttihaaste meni loistavasti yli 200 myytyä kausikorttia, joita saa vieläkin ostettua, vaikka haaste on päättynyt!

Tilastot

2 - 1

KajHa
(1-0)
22'MaaliPienimaa Aaro
22'MaalisyöttöBrazil Allan
75'MaaliKarppinen Tomi
75'MaalisyöttöHartikainen Juho

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista