9
LOK
16.00
Sopa U15, U15AA

SoPa - Kärpät Pohjoinen  7 - 8

New Boliden Areena

U15AA SoPa-Kärpät Pohjoinen

SoPa lähti kotiotteluun hiukan vajaalla miehistöllä, 11 kenttäpelaajalla ja yhdellä maalivahdilla, Kärppien osallistuessa Lapin kiertueeseensa 17 kenttäpelaajalla ja kahdella maalivahdilla.

Ottelun ensimmäinen erä oli tyypillistä junnukiekkoa, tapahtumia nähtiin paljon molemmissä kenttäpäädyissä ja kahden minuutin jäähyjä vihellettiin peräti 9 kappaletta. Myös maaleja tehtiin, ensimmäiselle erätauolle mentiin tasatilanteessa 2-2.


Toisessa erässä peli oli vähemmän rikkonaista, rangaistuksia vihellettiin ainoastaan Kärppien pelaajille yksi 2 minuuttinen. Maaleja SoPan pojat onnistuivat tekemään 2, Kärppäpelaajien onnistuessa 3 kertaa. Toiselle erätauolle mentiin tilanteessa 4-5.


Tunteet lämpenivät taas kolmannessa erässä ja tuomarit joutuivatkin puhaltamaan molemmille joukkueille 6 rangaistusta viimeisessä erässä.
55 päinen yleisö sai jännittää omiensa puolesta loppuun saakka. Molempien joukkueiden onnistuttua maalinteossa 3 kertaa viimeisessä erässä, lopputuloksena oli niukka 7-8 tappio.
Sarjapisteet menivät tällä kertaa vierasjoukkueelle, SoPa U15 on päivän ottelun jälkeen lohkossa neljäntenä.

Torjunnat: SoPan maalivahdilla, TuKista lainassa olleella Venni Korhosella 41 ja Kärppäkollegalla 39.


Ottelusta SoPan pojat saivat kokemusta roppakaupalla ja peliaikaa jokainen sai vähintään riittävästi!

Kiitos yleisölle kannustuksesta ja kiitos hyvästä ottelusta Kärpät Pohjoiselle!

U15 käy kolme ottelua vieraissa ennen seuraavaa kotipeliä joka pelataan 7.11. kaikille tuttua KeKiä vastaan.

Tilastot

7 - 8

Kärpät Pohjoinen
2 - 22 - 33 - 3
12'MaaliSäppi Aleksi
12'MaalisyöttöMäki Otto
14'MaaliAhola Lenni
36'MaaliMäkelä Joona
36'MaalisyöttöMäki Otto
36'2. maalisyöttöKoskelo Veikka
38'MaaliKoskelo Veikka
38'MaalisyöttöPikkuhookana Tero
38'2. maalisyöttöNiemelä Oskari

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista