D2:lle kotona voitto ja tappio.
Julkaistu: 06.11.2018 00.00

D2:lle kotona voitto ja tappio.

Makea, reilu voitto ja kirvelevä tappio jäivät taskuun SoPa D:n kohtaamisista Tunturi-Kiekon D2-joukkueiden, Keltaisen ja Sinisen kanssa. Jälkimmäinen ottelu oli kovempi kaikin puolin, mutta jalkojen ohessa sopalaisilta alkoi tutista myös yläkerta. Eikä mikään ihme: kaksi ottelua melkein putkeen on kova sarka. 4.11. SoPan D-junnut muuten pelasivat viimeiset kotiottelunsa tälle syksylle.

Sunnuntaina saatiin silti iloita hyvistä otteista ja onnistumisista. TuKi Keltaista SoPa isännöi lukemin 14-5 eikä peli edetessään jättänyt paljon analysoitavaa. Sinisen TuKin veljet sen sijaan onnistuivat nousemaan tappioasemasta SoPan rinnalle ja vielä spurttaamaan kirkkaasti ohikin. Pelikello pysähtyi jossitteluvapaasti lukemiin 5-10. Kaveri oli parempi, mutta hyviä oltiin mekin - leuka pystyyn ja hyvää fiilistä, joukkuehenkeä ja taitoja vaan vielä hiomaan!

Alkusarja on edennyt SoPa D2:n osalta mukavasti. Sarjataulukossa joukkue on seitsemän ottelun jälkeen toisena 10 pisteellä. Nyt on muutama viikko taukoa sarjapeleistä, kunnes taas isketään vierasjäillä. 2.12. on luvassa hikinen tuplapelisunnuntai Ivalossa ja 8.12. vielä otellaan Kittilässä KiPSin tyttöjoukkuetta vastaan.

Yleisö eli mahtavasti mukana taas viime sunnuntain, kiitos siitä!

Seuran uusimmat