C2 tiiviillä tahdilla ottelusta ja tunnelmasta toiseen
6.10.2019 14:45 Uutiset / SoPa C2
C2-kuulumisia: kotihäviö ja vierasvoitto!

SoPan isot junnut eli C2 on kolunnut kaukaloita viikonloppu toisensa perään.

28.9. joukkue sai vieraakseen kotihalliin Limingan Kiekon. Alku pysyttiin kyydissä, sitten vieras otti tahtipuikon ja lopussa taas löytyi kiriä. Runsasmaalisen ottelun vei kuitenkin Liminka lukemin 7-10. Hampaankoloon jäi monenlaista, tuleviin peleihin tsempattavaa. Urhea 07-maalivahti Veikka Koskelo hyppäsi ennakkoluulottomasti puikkoihin kun kutsu kävi ja teki sen minkä pystyi. Joukkueena tekeminen oli kenttäpelaajilta aika ajoin hukassa...

5.10. vuorostaan sopalaiset matkustivat. Yhdessä E1-velikultien kanssa taittui matka Lappi Areenalle, jonka harjoitushalleissa pelasi kyseisenä päivänä F-junnuja lukuun ottamatta koko SoPan junioriosasto. Pantterit-RoKi on aina rakas ja raskas vastustaja, sekä oletusarvoisesti hankala tanssikaveri omalla areenallaan. Hannes Pränni saatiin kotijoukkueelta lainaan SoPa-veräjän suulle.

Valmentajanäkemys ottelusta oli erittäin positiivinen: hyvää joukkuepeliä ja ennen muuta, pojat pelasivat täydet kolme erää. Näillä eväillä muun muassa haettiin Rollosta pisteet ja otteluvoitto 4-8.

Lauantaina 12.10., mikäli jää on kunnossa, pelataan seuraava kotipeli. Oulunsalon Salamat saapuvat vierailulle ja klo 15 SoPa ottaa Salamoista mittaa. Kannustamaan, siis!



   
Lisää uutisia
Sodankylän Pallo ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat