Kolmen pisteen viikonvaihde Oulussa!
12.1.2020 21:56 Uutiset / SoPa C2

SoPa kohtasi sunnuntaina Ahmat/Kärpät Akatemian ja otti murskavoiton.

SoPan C2-pojat ehtivät viikonlopun aikana paitsi pelaamaan kaksi sarjapeliä, myös pipolätkän pariin joukkueen vakiomajapaikan Jäälihallin pihapiirissä.

Lauantaina oli hikinen iltapuhde OS Salamien kanssa vääntäessä. Monen läheltä piti-paikan ja kahden erän jälkeen tilanne oli 0-0. Vastustajan ajatus oli ollut väsyttää pienirosterinen SoPa ja iskeä sitten - Salamat iskikin kolmannessa erässä kaksi maalia ja ottelu sai dramaattisen käänteen. Vaan mitä tapahtuikaan ottelun viimeisillä kymmenillä sekunneilla? Kasperi jätti veräjänsä ja SoPa leipoi kuuden kenttäpelaajan voimin ja Juntusen Riigun viimeistelyllä kaksi maalia, jotka syntyivät ajassa 59.20 ja 59.49. Joukkueelta taas kerran uskomaton, sisukas taistelu ja nousu h-hetkellä tappioasemasta tasapeliin 2-2.

Sunnuntain ottelu Ahmat/Kärpät Akatemiaa vastaan olikin sitten toista maata. Pojat iskivät tehoja niin että kolisi, eikä vastustaja pystynyt pysäyttämään valkopunakonetta. Ottelu päättyi vihdoin lukuihin 2-15. Loppuminuuteilla SoPan jäähyboxissakin oli tavanomaista hilpeämpi tunnelma, kun lennokkaan ottelun tuoksinassa sinne ängettiin kolmekin "rötöstelijää" yhtä aikaa :).

Loppu hyvin, kaikki hyvin: kolme pistettä pelipaidan taskuun Oulusta. Parantamisen varaa jää tulevaan, kuten aina, ja samalla on aina myös syytä olla tyytyväinen asioihin, joissa nyt onnistuttiin!

Tervetuloa 18.1.kotihalliin kannustamaan, klo 13 SoPa-RJK.


   
Lisää uutisia
Sodankylän Pallo ry
«  Tammikuu   »
Kategoriat