Salibandyn kotiturnauksesta voitto ja tappio molemmille edustusjoukkueille
3.2.2020 21:11 Uutiset / Salibandyjaosto

SoPan naisten edustusjoukkue tuulettaa voittoa

Lauantaina 1.2. pelattiin SoPan salibandyn edustusjoukkueiden kauden toinen yhteinen kotiturnaus.

Päivän aloitti miesten edustuksen ottelu AC Ressuja vastaan. Edellisen kohtaamisen Sodankylässä Ressut vei selvin numeroin ja nyt oli revanssin paikka. Ressut kuitenkin aloitti vahvasti ja pääsi karkaamaan 3-0 johtoon. SoPa taisteli itsensä tasatilanteeseen 4-4, mutta Ressut rokotti vielä kerran ja ottelun päätöslukemat siis 5-4 rovaniemeläisille.

Seuraavassa ottelussa olikin tulessa naisten edustusjoukkue ja vastaan asettui SBC Levi II. SoPan kone ei ottanut käynnistyäkseen ja varsinkin pallollinen peli tuntui yskähtelevän. Kittiläläiset pääsivät paremmin omalle tasolleen, tekivät pari maalia ylivoimalla ja voittivat lopulta 3-0.

Toiseen otteluunsa naiset latasivat peliin kaiken mitä rahkeista löytyi. Vastustajana ollut Santa's United II ei saanut hetken rauhaa pallon kanssa. SoPan naiset taistelivat joukkueen puolesta, ottivat iskuja ja hallitsivat ottelua. Välillä Anniina Marjala piti jo taluttaa kentältä pois, mutta onneksi kapteeni pystyi vielä peliä jatkamaan. Tiina Jänkälän ja Jenna Mokon maaleilla ja kotiyleisön tuella SoPan naiset veivät 2-1 voiton.

Naisten 3-divisioonan sarjataulukko ja tilastot

Päivän päätösotteluun miesten edustus sai vastaansa SC Muden Sahan. Ensimmäisen ottelun tappiosta sisuuntuneina SoPa otti hallinnan heti ottelun alusta. Hermanni Aikio painoi hatullisen verran maaleja, Petri Nieminen kaksi ja Teemu Vaara vielä loppusinetin ja Muden Saha lähti kotimatkalle 6-3 tappio niskassaan.

Miesten 4-divisioonan sarjataulukko ja tilastot

Kaiken kaikkiaan hieno säbäpäivä SoPan joukkueille ja paikalla olleelle yleisölle. SoPan väeltä isot kiitokset katsojille, on hienoa pelata kun rummut soivat ja kannustushuudot raikuvat!



   
Lisää uutisia
Sodankylän Pallo ry
«  Helmikuu   »
Kategoriat