SoPa D-pojilla vahva kauden avaus kotikentällä - voitto ja tiukka häviö Rovaniemen joukkueita vastaa
Julkaistu: 23.05.2021 21.20

SoPa D-pojilla vahva kauden avaus kotikentällä - voitto ja tiukka häviö Rovaniemen joukkueita vastaa

SoPa D-pojat aloittivat 13 peliä sisältävän sarjakauden tänä viikonloppuna Sodankylän keskuskentällä. Joukkue pelaa tällä kaudella pohjoisen P13 Kakkosessa, ja SoPa onkin sarjan pohjoisin joukkue; mukana on 14 muuta joukkuetta Rovaniemen, Kemi-Tornion ja Oulun seudulta. Kausi aloitettiin kahdella kotipelillä Rovaniemen joukkueita vastaan - lauantaina 22.5.2021 vastaan asettui RoPs valkoinen ja sunnuntaina kentän toisella puolella nähtiin FC Santa Claus Juniorit.

Kovat vastustajat hieman jännittivät (varsinkin kannustusjoukkoja), kun säbä- ja jääkiekkokausi on vasta muutama viikko sitten vaihdettu jalkapallotreeneihin.

La 22.5.20201 SoPa - Rops valk.
Lauantai-aamu valkeni sananmukaisesti - yön aikana maa oli valkeana lumesta ja joukkeenjohtaja Merja Laakkonen joutui tarttumaan lumikolaan, jotta kenttä saadaan pelikuntoon. Vaikka sää pysyi koleana ja tuulisena, oli kenttä pelikunnossa päätuomarin tarkastuksessa.

SoPan peli alkoi tunnustellen, olihan kyseessä kauden ensimmäinen peli. Melko pian RoPs pääsikin yllättämään, ja laukomaan avausmaalin SoPan maalivahti Martti Seppäsen selän taakse. SoPa pääsi kuitenkin nopeasti peliin kiinni, ja sai tasoitusmahdollisuuden rangaistuslaukauksen muodossa - ja sinnehän se vilahti, vastustajan verkkoon, Mikko Lehmusvuon rankkari! Ensimmäinen puoliaika pelattiin loppuun tasaisesti ja tauolle mentiin tasatilanteessa 3 - 3. Toisella puoliajalla mentiinkin sitten SoPan komennossa; kotimaali pysyi puhtaana ja SoPa laukoi kolme komeaa maalia lisää. SoPan maalintekijät Mikon lisäksi olivat Johannes Mäenpää kahdella maalillaan, Ante Harju, Otto Mäki ja Onni Huhta.Kauden avauspelistä siis komea voitto lukemin 6 - 3.

Taisipa yhden pelaajan tokaisussa siitä, että arktiset olosuhteet ovat SoPalle vain etu, kun lumifutista on pelattu koulun pihalla koko pitkä talvi, ollakin vinha perä. Voitosta iloittiin, mutta pian ajatukset suunnattiin jo seuraavan päivän peliin - mitenhän SoPan käy kovia FC Santa Clausin junnuja vastaan?

Su 23.5.2021 SoPa - FC Santa Claus Juniorit
Sunnuntai-aamuna ei kenenkään tarvinnut tarttua kolan varteen, vaikka keli olikin vielä melko viileä. Pelin aloituksen lähestyessä katsomoonkin alkoi kerääntyä mukavasti katsojia!

Kun takana oli voitokas peli edelliseltä päivältä, niin joukkeen pelivire oli kunnossa jo alkumetreillä, ja ensimmäinen puoliaika oli tasaista menoa. FC Santa Claus vastasi kuitenkin ottelun avausmaalista ja tauolle mentiin Santan johtaessa 0 - 1. Toisella puoliajalla nähtiin huikeita tilanteita ja yleisökin kannusti mukana. Otto Mäki teki komean tasoitusmaalin, ja peli jatkui tiukkana vääntönä tasatilanteessa lähes loppuun saakka. Pelin ratkaisi kuitenkin loppumetreillä FC Santa Clausin saama rankkari, joka sujahti kuin sujahtikin SoPan maaliin. Hyvälle hävittiin ja hienosti taisteltiin - loppulukemat tiukasti 1 - 2.


Joukkueen päävalmentajana debytoinut Heikki Onnela oli tyytyväinen peleihin: ´Pelit menivät erittäin hyvin. Kaikilla pelureilla oli intoa ja kentällä kyllä taisteltiin loppuun asti! Harjoituksissa lähdetään käymään läpi joitain kehityskohteita, niin saadaan peli luistamaan vieläkin paremmin.´

Poikien sarjataival jatkuu jo tulevana lauantaina, jolloin matkataan Oulun seudulle, missä kohdataan Haukiputaan Pallo (HauPa vihreä) ja Oulun Luisteluseura (OLS/Saksa).