Sodankylän Pallo ry:n vuosikokouspäätöksiä
SeuraJulkaistu: 13.05.2021 09.14

Sodankylän Pallo ry:n vuosikokouspäätöksiä

Vuosikokous pidettiin 12.5.2021 Jäähallin kahviossa.

Alkupuheessa seuran puheenjohtaja toi esille päättyneellä kaudella Koronan aiheuttamat ongelmat sekä harjoitteluun että kilpailutoimintaan. Harjoitukset ja pelitoiminta olivat osan kautta keskeytyksissä.

Tämä taas aiheuttaa alkavalla kaudella todennäköisesti lievän drop out -ilmiön, ellei siihen kauden alkaessa kiinnitetä huomiota.

Nähtäväksi jää, kuinka moni lapsi ja nuori ei pandemian laannuttua enää löydäkään tietään takaisin ohjatun urheiluharrastuksensa pariin.

Henkilövalintoja

Kari Paajanen valittiin jatkamaan seuran puheenjohtaja. Hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle varsinaisiksi jäseniksi Jukka Kotilehto ja Sakari Hietanen, varajäseneksi valittiin Janne Siikaluoma. Antti Penttinen ja Johanna Mäki jatkavat hallituksen varsinaisina jäseninä ja Minna Seppälä varajäsenenä.

Jalkapallojaoston puheenjohtajaksi valittiin Annukka Karppinen, jääkiekkojaoston puheenjohtajaksi Petri Ylitalo ja salibandyjaoston puheenjohtajaksi Rami Lintula.

Otteita toimintasuunnitelmasta

Seura tahtotila on, että nuori urheilija voi harrastaa omaa lajiaan ja opiskella Sodankylässä peruskoulun loppuun asti. Jotta tavoitteellisesti lajia harrastava nuori voi harjoitella Sodankylässä 15- vuotiaaksi asti, se vaatii seuralta laadukasta valmennusta ja kilpailutoimintaa.

Emme saa myöskään unohtaa niitä junioreita, jotka ovat mukana toiminnassa enemmän vain kivan harrastuksen vuoksi. Kaikella liikunnalla rakennetaan pohjaa tulevaisuuden elämään.

Koulutuksessa painopistealueet ovat laatukoulutus, valmentajakoulutus, toimihenkilökoulutus ja erotuomarikoulutus.

Seuralla on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman kahden vuoden NUORISOTOIMINTA KUNTOON -projektin toinen vuosi käynnissä. Projektin ensimmäinen vuosi oli koronan runtelema, mutta toisen vuoden aikana projekti saatetaan päätökseen.

Jalkapallojaosto jatkaa laatuseuraohjelmassa, johon jaosto on liittynyt syksyllä 2017.


Jalkapallojaosto järjestää jalkapallokoulun tytöille ja pojille. Jalkapallokoulun ilmoittautumiseen avataan lomake seuran nettisivuille. Jalkapallokoulu on tarkoitettu 2011-2015-syntyneille lapsille.

Perhefutis toiminta aloitetaan. Perhefutiksessa lapsi harrastaa yhdessä aikuisen kanssa. Tulevana kesänä jalkapallojoukkueita on kaikissa ikäluokissa

Jääkiekkojaosto jatkaa myös laatuseuraohjelmaa, jonka tunnus, tähtimerkki, on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Jääkiekon kohderyhmä on lapset ja nuoret. Tavoitteena on, että vihreä Tähtimerkki luovutetaan Sodankylän Pallon jääkiekkojaostolle kauden 2021-2022 aikana.

Pyritään aloittamaan myös Easy Hockey -toiminta, johon ovat tervetulleita 10-16 vuotiaat, ei sarjatoiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret. Easy Hockeyn jäävuoro on viikonloppuisin kerran viikossa.

Syksyllä alkavat myös tutut ikäkausi joukkueet, aikuisten harrastejoukkueet ja edustuskiekko.


Salibandykausi starttaa syksyllä jo kuudenteen kauteensa. Tavoitteena on tarjota Sodankylän alueella kaikille halukkaille salibandytoimintaa, jonka aloittaminen on helppoa ja edullista. Haluamme kehittää salibandyä laadukkaasti ja pitkäjänteisesti yhteistyössä muiden lajin toimijoiden kanssa. Haluamme olla kiinnostava ja seurattu laji Sodankylässä. Tavoitteena on myös mahdollistaa koulutusta Salibandyliiton kautta mm. valmentajille, toimitsijoille ja tuomareille. Seuran toimihenkilöille järjestämme koulutusta seuran toimesta.

Seuran joukkueet tulevat olemaan edustettuina Salibandyliiton sarjoissa sekä mahdollisissa muissa alueellisissa sarjoissa, jotta kaikille harrastajille voidaan taata kehittävää harraste- ja kilpailutoimintaa. Syksyllä 2021 aloitamme vuonna 2015 syntyneille Eskarisäbän ja saamme siten uusia junioreita mukaan toimintaan.