​Jääkiekkojaoston päättäjäisissä muisteltiin kauden 2021-2022 kohokohtia ja palkittiin pelaajia
Julkaistu: 02.06.2022 07.03

​Jääkiekkojaoston päättäjäisissä muisteltiin kauden 2021-2022 kohokohtia ja palkittiin pelaajia

Sodankylän Pallon jääkiekkokauden päättäjäisiä ja perinteistä palkitsemistilaisuutta päästiin vihdoin kahden koronavuoden jälkeen viettämään isolla joukolla keskiviikkona 1.6.2022. Peli- ja harjoituskausi on päättynyt jo huhtikuussa ja jääkiekko on vaihtunut hetkeksi kesäharrastuksiin, mutta liikuntahallille kokoontui jopa satapäinen joukko SoPalaisia.

Tervetulosanat sai tällä kertaa lausua Sodankylän Pallon, tammikuussa pestissään aloittanut juniorivalmennuspäällikkö Saku Aikio. Saku kiitti vuolaasti kaikkia jääkiekkojaoston ja joukkueiden toiminnassa mukana olleita – kauden aikana mukana oli yli 180 jääkiekon pelaajaa – kiekkokoulussa, tyttökiekossa, U9-, U11-, U12-, U13- ja U15-joukkueissa, ladyissa, äijissä ja edustuksessa. Saku kuitenkin muistutti, että mukaan mahtuu aina lisää ja toivotti uudet harrastajat tervetulleeksi toimintaan.

Puheessaan Saku korosti Sodankylän Pallon roolia kasvattajaseurana – esimerkiksi SoPan kasvatti Jarkko Harjula on pelannut menneellä kaudella Ranskassa Chamonixissa. SoPan junnukiekon tavoitteena on tarjota mahdollisuus jääkiekon harrastamiseen oman paikkakunnan joukkueessa aina U15-ikäiseksi eli yläkouluikään saakka. Sen jälkeen pelaaja voi siirtyä pelaamaan esimerkiksi Rovaniemen Kiekkoon, jonka kanssa SoPa tekee aktiivisesti seurayhteistyötä. U15-vaiheen jälkeen pelata voi myös edustuksen mukana.

Päättäjäisten odotetuin anti on joukkueiden ja toimihenkilöiden palkitsemiset – pienimmistä harrastajista palkittiin kaikki pelaajat, ja isommille kiekkoilijoille luovutettiin valmentajien ja joukkueenjohtajien tarkkaan harkitsemat palkinnot ja tunnustukset.

Kiekkokoulu

Kiekkokoulun valmentajana toimiva Juho Kurkela kertoi, että kiekkokoulussa harjoiteltiin kauden aikana luisteluasentoja ja tekniikoita, tutusteltiin lajiin ja kavereihin ja leikittiin. Juhon kaverina ja toisena valmentajan toimi Jussi Martin. Mukana touhusi 10 aktiivista kiekkoilijanalkua. Erityiskiitokset Juho antoi jäällä apuna olleille vanhemmille – kiekkokoulussa oli yhdessä tekemisen meininkiä.


Tyttökiekko

Tyttökiekkoa luotsaavat Tytti ja Mika Lintula kertoivat, että jäällä kaikkein tärkeintä on hauskanpito – siinä ohessa sitten opeteltiin perustaitoja. Syksyllä tyttökiekkoa aloiteltiin noin 10 tytön voimin, mutta keväällä mukana luisteli jo 20 tyttöä. Pelaamaankin päästiin kauden aikana, kahden joukkueen voimin, kun tytöille järjestettiin oma turnaus Ivalon Tunturi-Kiekon tyttöjä vastaan.


U9-joukkue (2013-2014 syntyneet)

Myös U9-joukkue aloitti kauden pienellä 10 junnun porukalla – "mutta keväällä mukana oli jo 24 junnua ja sarjaa pelattiin kahdella joukkueella', kertoi joukkueen vastuuvalmentaja Jani Uusitalo. Janin mukaan pelaajien taidot karttuivat kohisten kauden aikana, ja jäällä oli hauskaa. Yksi kauden kohokohta oli kauden lopulle järjestetyt pelitällit Jäälissä, jossa SoPan junnujoukkueet pelasivat samanikäisiä Kiimingin Kiekko-Poikia vastaan.


U11-joukkue (2011-2012 syntyneet)

U11-joukkueen joukkueenjohtaja Eriika Mikkola ja vastuuvalmentaja Sakari Hietanen kertoivat kauden mennen hienosti 16 junnun kanssa touhutessa – takana on 84 treenit ja 24 peliä. Sakarin mukaan joukkueen kehitys oli nousujohteista, ja erityisesti hienoa oli seurata, kun joukkueen vanhemmat pelaajat pikku hiljaa oppivat kannustamaan ja tsemppaamaan nuorempia. U11-joukkueen pelaajista palkittiin 5 pelaaja erityisillä kunniamaininnoilla ja komeilla pokaaleilla:

Vuoden veto: Santeri Pikkuhookana

Ahkerin treenaaja: Tuure Lehtilä

Tehokkain pelaaja: Sammeli Hietanen

Jokapaikanhöylä: Santeri Särkelä

Tsemppari: Samuel Stauffer


U13-joukkue (2009-2010 syntyneet)

U13-joukkueessa pelasi päättyneellä kaudella 2008-2010 syntyneitä pelaajia, ja vuodenvaihteessa rinnalle perustettiin U12-joukkue. Treenaamista kuitenkin jatkettiin rinta rinnan ja hymy huulilla. U12-joukkueen valmentajana toiminut Matti Kurkela kertoi, että ratkaisu oli oikein toimiva – näin pelaajat pääsivät pelaamaan pelejä oman ikäluokkansa pelaajien kanssa ja U12 sai napattua hienoja voittoja.


U13-joukkuetta Juha-Markku Kankaan rinnalla valmentanut Mika Ylitalo välitti joukkueenjohtaja Sani Piiraisen mukana päättäjäisiin omat terveisensä – Mikan mukaan joukkueen peli kulki kevätkaudella hyvin, mutta voittoja olisi pitänyt saada enemmän, sillä pelit olivat pääasiassa tasaisia. Tärkeimpänä asiana Mika kuitenkin näkee sen, että joukkueessa tsempattiin toinen toista, läpi kauden, ja raskaimpienkin pelien jälkeen.

U13-joukkueesta palkinnot pokkasivat:

Pistepörssin voittaja: Eeli Ylitalo

Ahkerin harjoittelija: Eero Peltonen

Liimanäppi: Martti Seppänen

Herrasmiespelaaja: Anssi Sassali

Tsempparipelaaja: Onni Huhta


U15-joukkue (2006-2007 syntyneet)

Vastuuvalmentaja Kristian ’Krisse’ Peltonen kertoi, että U15-joukkueen kausi oli hankala – rosterissa oli mukana vain 12 kenttäpelaajaa, ja homma saatiinkin toimimaan naapuriseurojen maalivahtien avulla. Joukkue treenasi menneellä kaudella erityisesti pelitilannerooleja ja kamppailupelaamista. Joukkueenjohtaja Paula Koskelon mukaan pojilla on takana 152 harjoitusta sekä 26 ottelua, joista 20 voittoa – ja SoPa saikin isännöidä sarjan Final Four-lopputurnauksen, josta joukkue nappasi pronssia.

U15-joukkueen pitkä yhteinen taival päättyy tähän kauteen, ja haikein mielin Krisse ja Paula kiittelivät joukkuetta ja kaikkia taustajoukkoja. Krisse olisi suonut koko kovasti työskenneelle joukkeelle arvokkaimman pelaajan palkinnot, mutta tällä kertaa palkinnot jaettiin seuraavasti:

Vuoden herrasmiespelaaja: Niklas Åhman (ei yhtään jäähyä kauden aikana)

Vuoden kehittyneine pelaaja: Veeti Mäki (erityisesti hyökkäyspelaaminen)

Vuoden työmyyrä: Oskari Niemelä (antoi joka peliin kaikkensa).


Ladyt

Ladyjen joukkueenjohtaja Annukka Karppinen summasi kauden näin: pelaaminen oli kivaa, eikä ihan jokaista peliä hävitty – kauden aikana päästiin myös pelaamaan kaikki suunnitellut turnaukset! Annukka kannusti kiekkoperheiden äitejä ja naisia rohkeasti mukaan ladyjen kanssa jäille tulevalla kaudella.

Ladyistä on perinteisesti palkittu 1 pelaaja Vuoden lady –pokaalilla. Kiertopalkinnon edellinen haltija, Sari Jokiniemi, luovutti pokaalin eteenpäin ladyjen joukkueenjohtaja Annukka Karppiselle. Sarin mukaan Annukka on ollut hienosti joukkueen kasassa pitävä voima, jolla on uskomaton heittäytymiskyky – aloittihan hän syksyllä ladyjen maalivahtina, vaikka aikaisempaa kokemusta moken hommasta ei ollut!


Edustus

Edustusjoukkueesta pelaajia palkittiin seuraavasti:

Vuoden pelaaja: Timotei Kos

Vuoden maalivahti: Aake Osmonen

Vuoden työmyyrä: Ville Lintula


Junnujen parhaat

Joukkuekohtaisten palkintojen lisäksi jääkiekkojaosto valitsee vuosittain parhaan pelaajan, maalivahdin ja kiertopalkinto ”Pikku Myyn” kaikkien junioripelaajien keskuudesta. Kaudella 2021-2022 nämä arvostetut kunniamaininnat menivät ansaitusti seuraaville junnuille:

Vuoden paras junioripelaaja: Jere Peltonen

Vuoden juniorimaalivahti: Martti Seppänen

Vuoden Pikku Myy: Erika Kotilehto


Toimihenkilöt

Lopuksi jääkiekkojaosto jakoi palkintoja myös ansioituneille toimihenkilöille – jokaisen joukkueen taustalla pyörii nimittäin iso joukko vanhempia ja muita vapaaehtoisia, jotka mahdollistavat harrastamisen – ilman heitä ei pyöri treenit, pelireissut tai kotiturnaukset.

Vuoden valmentajaksi valittiin pitkään U15-joukkuetta luotsannut ja juniorivalmennuspäällikkönä toiminut Kristian Peltonen. Krissen valmennuksessa U15 tahkosi tulosta pienelläkin rosterilla. Vuoden vaikuttajana palkittiin Samu Paajanen, joka on menneen kauden aikana luonut seuralle oman junioripolun mallin. Vuoden toimitsijan palkinto meni puolestaan Minna Seppälälle, joka on nähty aktiivisesti niin toimitsijakopissa kuuluttamassa, kentän reunalla striimaamassa kuin somessa viestimässä joukkueiden tapahtumista.


Palkitsemisten jälkeen nautittiin vielä kahvit ja munkit, ja suunnattiin ajatuksia kesään. Ja vaikka uusi jääkiekkokausi ei ole ihan heti alkamassakaan, toivotti Saku Aikio vanhat sekä uudet SoPalaiset takaisin jäille elo-syyskuussa. Elokuun alussa muuten saadaan Sodankylään tunnetun luisteluvalmentaja Lari Joutsenlahden kesäleiri!